Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Keskustelua autoilusta ja kaikesta Fordeihin liittyvästä.

Valvoja: CRSC Hallitus

sierra4x4tbo
Viestit: 5172
Liittynyt: Pe Lokakuu 4. 13:22:52 2002
Paikkakunta: In the forest, picking up mushrooms!
Viesti:

Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja sierra4x4tbo » Pe Marraskuu 29. 13:12:56 2013

Teen oman topicin tälle, että kaikki huomaisivat.

Aivan järjetön hanke; syydetään verovaroja miljoonia (varovainen arvio) "mörön p*rseeseen" ja hyöty tasan nolla.

Saman "veron" voi helposti kerätä bensan hinnassa. Tämä ei tietenkään Ollilalle käy, koska bensan myynti vähenisi. Tiemaksujen keräämiseen on muitakin mahdollisuuksia kuin satelliittipaikannus tai polttoaineveron nosto.
Esim. Tukholmassa taidetaan tunnistaa rekkareista tien käyttäjän ja sen mukaan maksetaan.

HUOM! Pientä eturistiriitaa havaittavissa siinä, että Shellin hallituksen puheenjohtaja vetää tällaista työryhmää. Ei varmaankaan ala kusemaan omiin muroihinsa..
Satelliittipaikannuksen avulla olisi helppo verottaa kaikkia tasapuolisesti ajoit sitten paljon kuluttavalla tai ego-hybridillä. Hyvin taas kannustetaan ostamaan pienempikulutuksisia autoja!!!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608

Itseä tässä häiritsee eniten se, että tämähän johtaa vääjäämättä ylinopeuksien realiaikaiseen valvontaan. :evil:

-Timo
BMW - Elämää ohituskaistalla. 8)

Mushroom Motorsport - making Cosworths run faster since 2003
--=MaxTuned.com=--

RD
Viestit: 1863
Liittynyt: Ma Tammikuu 28. 14:15:38 2008
Paikkakunta: Turku

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja RD » Pe Marraskuu 29. 13:40:37 2013

Jep, allekirjoitettu ja jaettu etiäppäin.
Sierra Cosworth ´89
Mondeo ST220 '06
Fiesta ST ´19

cossy
Viestit: 1313
Liittynyt: Ti Elokuu 6. 18:47:45 2002
Paikkakunta: pääkaupunkiseutu

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja cossy » Ma Joulukuu 16. 18:08:10 2013

http://m.iltalehti.fi/autot/2013121617838334_au.shtml

kyllä tää on perkele touhua ei voi muuta sanoa.
pystyyköhän tähänkään tavallinen pulliainen vaikuttamaan.
Escort mk2tic
Vw Golf R -18
Ex:Focus wagon - 06
Ex: Toyota corolla stw -03
Ex: Focus ecoboost -16
Ex:Sierra Cosworth 4wd
Ex:Lada 1200 "Super"->Keinäsellä
Ex: baijeri E30
ex:VW Golf TSI 08
ex Focus ecoboost -13

jeddah
CRSC Jäsen 2021
Viestit: 2561
Liittynyt: Ti Helmikuu 22. 21:47:47 2005
Paikkakunta: Kärkölä
Viesti:

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja jeddah » Ma Joulukuu 16. 19:38:50 2013

http://www.hs.fi/kotimaa/a1387160958376 ... f=fb-share

"Ministeri korosti, että seurantajärjestelmän avulla ei olisi mahdollisuutta autoilijoiden reaaliaikaiseen seurantaan."

Ööö menikö multa jotain ohi? Jos seuranta ei ole reaaliaikaista niin mitähän helevettiä tuo systeemi sitten tekee...?

No, kiinasta saa halpoja gps-jammereita, pelastaa monta muutakin autoilijaa samalla kun ruuhkassa pitää moista päällä :)

heikki
Viestit: 516
Liittynyt: Ke Helmikuu 5. 11:54:35 2003
Paikkakunta: Joensuu

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja heikki » Ma Joulukuu 16. 20:45:12 2013

Ääni annettu!

grinduster
CRSC jäsen 2015
Viestit: 476
Liittynyt: To Syyskuu 2. 12:17:08 2004
Paikkakunta: Jämsä/Kangasala

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja grinduster » Ti Joulukuu 17. 0:16:35 2013

jeddah kirjoitti:http://www.hs.fi/kotimaa/a1387160958376 ... f=fb-share

"Ministeri korosti, että seurantajärjestelmän avulla ei olisi mahdollisuutta autoilijoiden reaaliaikaiseen seurantaan."

Ööö menikö multa jotain ohi? Jos seuranta ei ole reaaliaikaista niin mitähän helevettiä tuo systeemi sitten tekee...?

No, kiinasta saa halpoja gps-jammereita, pelastaa monta muutakin autoilijaa samalla kun ruuhkassa pitää moista päällä :)
Josta seuraa se, että perustetaan poliisin erikoisosasto skannaamaan autoja näiden varalta. Ja ne laitteet maksaa varmaan jonkun miljardin, mutta ei se mitään :D

Olisivat vaan nostanneet polttoaineveroa. Paljon yksinkertaisempaa, jos valtion kassa kerran on tyhjenemässä. Kyllä ajetaan taas autoilijat ahtaalle :evil:

jeddah
CRSC Jäsen 2021
Viestit: 2561
Liittynyt: Ti Helmikuu 22. 21:47:47 2005
Paikkakunta: Kärkölä
Viesti:

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja jeddah » Ti Joulukuu 17. 0:25:27 2013

grinduster kirjoitti:Olisivat vaan nostanneet polttoaineveroa. Paljon yksinkertaisempaa, jos valtion kassa kerran on tyhjenemässä. Kyllä ajetaan taas autoilijat ahtaalle :evil:
Joo ei käy päinsä, että polttoaineen myynti vähenisi. Huomaa, että tuota työryhmää on vetänyt Ollila, joka on mm. Shellin hallituksen puheenjohtaja, ei oikein sovi niiden intresseihin. Joku ehkä voisi syyttää työryhmää aavituksen jäävinä, osa jengistä on oletettavasti elektroniikkapuulaakien pomoja, jotka haluavat niitä GPS-vekottimia myydä kansalle. Pikaisesti muuten laskin, että mokoman aparaatin hinnaksi tulee n. 150-200e per kosla.

Ja tää arvon ministeri on kuin marionettina, melkee joka kommentissa joko puhuu itsensä pussiin tai korostaa ettei tiedä asiasta hevon huilua... :(

escorvet
CRSC hallitusjäsen
Viestit: 3164
Liittynyt: Pe Huhtikuu 28. 22:24:48 2006
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja escorvet » Ti Joulukuu 17. 0:45:03 2013

Kun noista jammereista voi jäädä kiinni suht helposti niin mitä jos vaan tekee Lyijylevystä vuorauksen mokkulalle niin ei paljo saa yhteyksiä mihinkään ja ei poliisi nää sitä millään skannereilla

Sierra XR
Viestit: 7975
Liittynyt: To Tammikuu 22. 21:07:18 2004
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja Sierra XR » Ti Joulukuu 17. 10:02:54 2013

jos kerran valtoinkassassa pohja alkaa häämöttämään niin eiköhän olisi jo viimein aika laittaa rajat kiinni kaikenlaisille maahanmuuttajille ym. vempuloille ja keskittyä hoitamaan oman maan asioita sen sijaan että kaikenmaailman lantamajojen pihasta porukka tulee tänne ja saa autot,kämpät,kuteet+tuet ja ties mitkä ja sen lisäksi hakkaavat ja ryöstävät vanhulsia ja ties mitä muuta tossa nyt on mediasta saanut lukea :evil:

autoilijat on verotettu jo liian moneen kertaan,eiköhän olisi aika ottaa pää pois perseestä ja kattella muitakin säästöpaikkoja.

toki saatan olla hyvinkin väärässä kun en ole poliitikko enkä ministeri mutta ihan näin ammattikoulupohjalta ajatellen...

RD
Viestit: 1863
Liittynyt: Ma Tammikuu 28. 14:15:38 2008
Paikkakunta: Turku

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja RD » Ti Joulukuu 17. 10:40:51 2013

Ollilan uskottavat perustelut
Mä en nyt ihan saanut kiinni siitä miten nuo investointikustannukset tulee valtiolle muutamassa vuodessa takaisin. Onnettomuuksien vähentämisestä ei voi puhua ellei valvonta ole todella aktiivista, autojen päästöt ei maagisesti pienene lisäämällä gps-laatikko kojetaulun taakse, eikä se nyt valtion rahoja ainakaan lisäis. Ei meille kukaan maksa senttiäkään vaikka liikenteen päästöt häviäis kokonaan.
Kustannusarvio valtiolle ei myöskään ole mitenkään uskottava varsinkin kun mietitään ettei kenellä muullakaan ole ollut tätä varaa toteuttaa - ja kustannukset kansalaisille jäivät vielä aika pahasti auki. Valvontalaitteen hankinta, asennus ja ylläpito + lisää veroa, kuullostaa äkkiseltään nelinumeroiselta summalta vuodessa autoa kohden.
Myöskin laitteiden volyymin mukana pienenevä hinta on vähän hassu peruste, ei suomen autokanta ainakaan tämmöisen uudistuksen myötä lähde räjähtävään kasvuun...

Jos tää menis läpi, niin Suomi maksais taas euroopan kokeilun viulut, ja voitot menis johonkin missä joku ibm tai siemens nyt päämajaansa pitääkään...ja autoilun kulut pienelle ihmiselle pompsahtais samalla kun isoveljen valvonta liikenteen osalta muuttuis scifi-kauhuleffan tasolle.

Eihän tää nyt vittu oikeesti voi mennä läpi.
Sierra Cosworth ´89
Mondeo ST220 '06
Fiesta ST ´19

RStuning
CRSC jäsen 2016
Viestit: 3820
Liittynyt: Su Joulukuu 14. 16:10:41 2003
Paikkakunta: Kaukasus

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja RStuning » Ti Joulukuu 17. 12:52:59 2013

Päivän iltasanomissa luki,että drive econen tallentaa ylinopeuden ja niin edespäin.

Raskaalla kalustolla econen on ollut käytössä jo vuosia. Siitä näkee pääkallopaikalta kaikki tiedot. Kulutukset,nopeudet,ajoajat,lepoajat,purut,lastaukset,muu työ jne..

Mä ainakin boikotoin tästä päivästä lähtien shellin tuotteita ja ollila voi haistaa pitkän paskan tulevaisuuden suunnitelmista.

Toivon,että tästä asiasta tulee samanlainen meininki,kuin kiakkovieraitten touhusta,mutta tässä asiassa kansa tietää mitä vastustaa ja miksi.
* Tuut lappiin niin saan sun levikset repeemään *

* Takaveto? Onko se joku ruotsalainen piirileikki? *

* Rstuning@suomi24.fi *

Ford Focus Mk2 ST 20v Turbo Not for sale through PayPal!

Euro Truck Simulator 2 Kukapa meistä ei olisi lapsena halunnut olla rekkakuski?

Henkku
CRSC jäsen 2016
Viestit: 1126
Liittynyt: La Joulukuu 21. 23:38:07 2002
Paikkakunta: Äänekoski westside..

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja Henkku » Ti Joulukuu 17. 13:10:31 2013


MouTine
Viestit: 9717
Liittynyt: Pe Joulukuu 7. 13:07:45 2001
Paikkakunta: Länsirannikon aikuisviihdekeskus
Viesti:

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja MouTine » Ti Joulukuu 17. 14:40:06 2013

Mua henkiläkohtaisesti kiehtoo miten tämä seurantalaite olisi peukaloitavissa ja miten sitä valvotaan. Onko se ihan erillinen laite omalla akulla autossa joka vain tarvittaessa ottaa latausvirtaa auton omasta sähköjärjestelmästä vai mitenkä.
Nykyiset:
'14 E500 Coupe

Ollut joskus:
'07 CL63 AMG V8
'04 Mondeo V6
'04 SLK55 AMG V8
'01 Maxima V6
'00 Passat V6
'99 S80 I6
'00 300M V6
'97 Lumina V6
'02 Omega V6
'97 Mondeo V6
'05 CLK55 AMG V8
'94 A8 V8
'00 CLK55 AMG V8
'92 850i V12
'96 Mustang SVT Cobra V8
'92 TownCar V8
'78 Capri V6 BOA Cosworth
'77 Capri V6

wekku
CRSC jäsen 2014
Viestit: 3417
Liittynyt: Ke Joulukuu 7. 9:45:37 2005
Paikkakunta: JKL

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja wekku » Ti Joulukuu 17. 15:19:21 2013

Mites sit jos lähet ulkomaille omalla autollas jossa toi riistolaite on, pitääkö niistäkin kilsoista maksaa Suomeen? Entäs harrasteautot??
Vittu että tää on perseestä, rupee vaan päivä päivältä enemmän vituttamaan tää Suomen pyrokratia ja saatana arkadianmäen kusipäät..
Focus 1.6 STW -03
Escort RS2000 F1 -95
Taunus 3.5 V8 -82

kujis
CRSC jäsen 2016
Viestit: 170
Liittynyt: Ma Toukokuu 2. 9:48:51 2005
Paikkakunta: Kajaani

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja kujis » Ti Joulukuu 17. 15:26:00 2013

Sierra XR kirjoitti:jos kerran valtoinkassassa pohja alkaa häämöttämään niin eiköhän olisi jo viimein aika laittaa rajat kiinni kaikenlaisille maahanmuuttajille ym. vempuloille ja keskittyä hoitamaan oman maan asioita sen sijaan että kaikenmaailman lantamajojen pihasta porukka tulee tänne ja saa autot,kämpät,kuteet+tuet ja ties mitkä ja sen lisäksi hakkaavat ja ryöstävät vanhulsia ja ties mitä muuta tossa nyt on mediasta saanut lukea :evil:

autoilijat on verotettu jo liian moneen kertaan,eiköhän olisi aika ottaa pää pois perseestä ja kattella muitakin säästöpaikkoja.

toki saatan olla hyvinkin väärässä kun en ole poliitikko enkä ministeri mutta ihan näin ammattikoulupohjalta ajatellen...
Ääni tälle!
Sierra Cosworth 4wd - 91

wekku
CRSC jäsen 2014
Viestit: 3417
Liittynyt: Ke Joulukuu 7. 9:45:37 2005
Paikkakunta: JKL

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja wekku » Ti Joulukuu 17. 16:21:58 2013

kujis kirjoitti:
Sierra XR kirjoitti:jos kerran valtoinkassassa pohja alkaa häämöttämään niin eiköhän olisi jo viimein aika laittaa rajat kiinni kaikenlaisille maahanmuuttajille ym. vempuloille ja keskittyä hoitamaan oman maan asioita sen sijaan että kaikenmaailman lantamajojen pihasta porukka tulee tänne ja saa autot,kämpät,kuteet+tuet ja ties mitkä ja sen lisäksi hakkaavat ja ryöstävät vanhulsia ja ties mitä muuta tossa nyt on mediasta saanut lukea :evil:

autoilijat on verotettu jo liian moneen kertaan,eiköhän olisi aika ottaa pää pois perseestä ja kattella muitakin säästöpaikkoja.

toki saatan olla hyvinkin väärässä kun en ole poliitikko enkä ministeri mutta ihan näin ammattikoulupohjalta ajatellen...
Ääni tälle!
Samoin!
Focus 1.6 STW -03
Escort RS2000 F1 -95
Taunus 3.5 V8 -82

VooDoo
CRSC jäsen 2015
Viestit: 1156
Liittynyt: Ti Marraskuu 7. 22:30:36 2006
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja VooDoo » Ti Joulukuu 17. 17:00:31 2013

Kumma juttu ettei auto seurantalaitteen mielestä liiku alkuunsakkaan, kun on keittiön pöydällä jonku vanhan laturin sähköruokinnassa.
Älä ymmärrä, itke ja raivoa.

wekku
CRSC jäsen 2014
Viestit: 3417
Liittynyt: Ke Joulukuu 7. 9:45:37 2005
Paikkakunta: JKL

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja wekku » Ti Joulukuu 17. 17:17:35 2013

No niinhän se menee, joopa joo, jos tuo oikeesti menee läpi niin siitä tulee rekkojen nopeudenrajoittimeen verrattava asia..
Focus 1.6 STW -03
Escort RS2000 F1 -95
Taunus 3.5 V8 -82

hoppa69
Viestit: 38
Liittynyt: Ti Maaliskuu 11. 20:28:29 2008
Paikkakunta: Sastamala
Viesti:

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja hoppa69 » Ti Joulukuu 17. 17:50:37 2013

wekku kirjoitti:
kujis kirjoitti:
Sierra XR kirjoitti:jos kerran valtoinkassassa pohja alkaa häämöttämään niin eiköhän olisi jo viimein aika laittaa rajat kiinni kaikenlaisille maahanmuuttajille ym. vempuloille ja keskittyä hoitamaan oman maan asioita sen sijaan että kaikenmaailman lantamajojen pihasta porukka tulee tänne ja saa autot,kämpät,kuteet+tuet ja ties mitkä ja sen lisäksi hakkaavat ja ryöstävät vanhulsia ja ties mitä muuta tossa nyt on mediasta saanut lukea :evil:

autoilijat on verotettu jo liian moneen kertaan,eiköhän olisi aika ottaa pää pois perseestä ja kattella muitakin säästöpaikkoja.

toki saatan olla hyvinkin väärässä kun en ole poliitikko enkä ministeri mutta ihan näin ammattikoulupohjalta ajatellen...
Ääni tälle!
Samoin!
+1
Saksalaiset M Ford mallit on parasta mitä ihmiselle voi sattua :)

KtK
CRSC jäsen 2015
Viestit: 1835
Liittynyt: Ke Tammikuu 2. 17:26:44 2002

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja KtK » Ke Joulukuu 18. 14:48:02 2013

Ei toi kilometrivero niin paha olis. Esim. Mondeo st220 noin 6.5senttii/km. Tää ei ole täysin tarkka,kun OLLILAN lista loppuu 200gCO2/km kohdalle. Hinta nousee progressiivisesti isompia päästöjä kohti.

10000km vuodessa se ei tee vielä kuin 650eskoo :D

Koitin etsiä listasta kilometriveron määrää autoille ,joihin ei ole CO2 määriä ilmoitettu. Ei löytynyt äkkiseltään. OLLILA meinaa varmaan ,et kaikil on sit jo uudet autot. Nehän ei maksa sit enää juuri mitään.

Henkku
CRSC jäsen 2016
Viestit: 1126
Liittynyt: La Joulukuu 21. 23:38:07 2002
Paikkakunta: Äänekoski westside..

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja Henkku » Ke Joulukuu 18. 15:01:08 2013


sierra4x4tbo
Viestit: 5172
Liittynyt: Pe Lokakuu 4. 13:22:52 2002
Paikkakunta: In the forest, picking up mushrooms!
Viesti:

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja sierra4x4tbo » Ke Joulukuu 18. 15:44:34 2013

KtK kirjoitti:Ei toi kilometrivero niin paha olis. Esim. Mondeo st220 noin 6.5senttii/km. Tää ei ole täysin tarkka,kun OLLILAN lista loppuu 200gCO2/km kohdalle. Hinta nousee progressiivisesti isompia päästöjä kohti.

10000km vuodessa se ei tee vielä kuin 650eskoo :D

Koitin etsiä listasta kilometriveron määrää autoille ,joihin ei ole CO2 määriä ilmoitettu. Ei löytynyt äkkiseltään. OLLILA meinaa varmaan ,et kaikil on sit jo uudet autot. Nehän ei maksa sit enää juuri mitään.
Meinaatko, että nuo esitetyt hinnat/km on kiveen hakattuja? :o

Samalla voi kysyä, että uskooko ihmiset järjestelmän olevan noin halvan. Katsokaa vaikka eduskuntatalon remontin arvioituja kustannuksia ja toteutuneita.. 100m€ vs. ~400m€. :lol:

-Timo
BMW - Elämää ohituskaistalla. 8)

Mushroom Motorsport - making Cosworths run faster since 2003
--=MaxTuned.com=--

KtK
CRSC jäsen 2015
Viestit: 1835
Liittynyt: Ke Tammikuu 2. 17:26:44 2002

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja KtK » Ke Joulukuu 18. 18:42:47 2013

sierra4x4tbo kirjoitti:
KtK kirjoitti:Ei toi kilometrivero niin paha olis. Esim. Mondeo st220 noin 6.5senttii/km. Tää ei ole täysin tarkka,kun OLLILAN lista loppuu 200gCO2/km kohdalle. Hinta nousee progressiivisesti isompia päästöjä kohti.

10000km vuodessa se ei tee vielä kuin 650eskoo :D

Koitin etsiä listasta kilometriveron määrää autoille ,joihin ei ole CO2 määriä ilmoitettu. Ei löytynyt äkkiseltään. OLLILA meinaa varmaan ,et kaikil on sit jo uudet autot. Nehän ei maksa sit enää juuri mitään.
Meinaatko, että nuo esitetyt hinnat/km on kiveen hakattuja? :o

Samalla voi kysyä, että uskooko ihmiset järjestelmän olevan noin halvan. Katsokaa vaikka eduskuntatalon remontin arvioituja kustannuksia ja toteutuneita.. 100m€ vs. ~400m€. :lol:

-Timo
Heitin hiukan sarkastisesti ehkä ,ei toi nyt kovin halvalta vaikuta tollakaan esityksellä. Kyllähän mullakin tuplaantuisi päästövero. Enemmän ajavilla vielä enemmän. Ton tarkotus on riistää matala/keskipalkkaselta isot maailmanpilaajamoottoriset autot tai vaihto-ehtosesti rahat pois. Ekohippi ja valtio voittaa aina!!!
V8 miehet voi kossupäissään tai ilman koittaa uhota vitutustaan jossain perämettäs männyille ja kuusille. Jos tarpeeks Vituttaa ni, V niinku Valtio=Voima lähettää sinitakit ja taas tuli pataan 6-0 :( Huom. putkaan kuljetuksesta ei joudu maksamaan suoranaisia päästö/kilomeetteriveroja :)

wekku
CRSC jäsen 2014
Viestit: 3417
Liittynyt: Ke Joulukuu 7. 9:45:37 2005
Paikkakunta: JKL

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja wekku » Ke Joulukuu 18. 20:06:24 2013

Siinä vaiheessa jos toi paska tosiaan toteutuu niin menee mulla autot parkkiin, pidämpähän vaikka 4 autoa pihassa poistettuna tieliikennenkäytöstä..
Focus 1.6 STW -03
Escort RS2000 F1 -95
Taunus 3.5 V8 -82

KtK
CRSC jäsen 2015
Viestit: 1835
Liittynyt: Ke Tammikuu 2. 17:26:44 2002

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja KtK » Ke Joulukuu 18. 20:11:45 2013

wekku kirjoitti:Siinä vaiheessa jos toi paska tosiaan toteutuu niin menee mulla autot parkkiin, pidämpähän vaikka 4 autoa pihassa poistettuna tieliikennenkäytöstä..
Toi tän hetkinen veroehdotus ei ainakaan tällä hetkellä muuta sun allekirjotuksen autojen veroja.

RStuning
CRSC jäsen 2016
Viestit: 3820
Liittynyt: Su Joulukuu 14. 16:10:41 2003
Paikkakunta: Kaukasus

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja RStuning » Ke Joulukuu 18. 20:26:22 2013

KtK kirjoitti:Ei toi kilometrivero niin paha olis. Esim. Mondeo st220 noin 6.5senttii/km. Tää ei ole täysin tarkka,kun OLLILAN lista loppuu 200gCO2/km kohdalle. Hinta nousee progressiivisesti isompia päästöjä kohti.

10000km vuodessa se ei tee vielä kuin 650eskoo :D

Koitin etsiä listasta kilometriveron määrää autoille ,joihin ei ole CO2 määriä ilmoitettu. Ei löytynyt äkkiseltään. OLLILA meinaa varmaan ,et kaikil on sit jo uudet autot. Nehän ei maksa sit enää juuri mitään.

Omalle autolle varmasti tulisi 2x650e x 2 vielä siihen,kun nytkin tuli 262 ja risat euroissa ensivuodelle tax-maksuja.

Eihän tuo niinkään käy yksityisautoilijan kukkaronpäälle jos sitä aletaan vertaan ammattiliikenteeseen. Esim. Se auto jolla minä ajan työkseni niin tulee 14-17tkm kuukaudessa alle.

Onhan tuo ihan selvää,että tuossakin on takana yhtenä syyllisenä,että valtion päättäjiä vituttaa suuresti se,kun kansalaiset kusettaa esimerkiksi työn ja kodin väliset kilometrit.

Ollilakin maailman matkaaja niin voisi mennä pelastaan jonkun muun valtion jonneki intokiinaan. Vittuako täällä skandinaaviassa yritetään pelastaa maailmaa ja rahastaa kansalaisia,kun muualla maailmassa asiat on aivan päin persettä. Otetaan nyt esimerkiksi kiina tähän. Siellä Ollila ja se työryhmä rikastuisi,kun saastetta on sen verran ilmassa,että kodin ja ulkoilman välissä on kaksi suodatinta suodattamassa hengitysilmaa ja esimerkiksi lapsien ulkonaliikkumista pitää rajoittaa saasteiden takia.

Vittu,että vituttaa tälläset saatana :oops:
* Tuut lappiin niin saan sun levikset repeemään *

* Takaveto? Onko se joku ruotsalainen piirileikki? *

* Rstuning@suomi24.fi *

Ford Focus Mk2 ST 20v Turbo Not for sale through PayPal!

Euro Truck Simulator 2 Kukapa meistä ei olisi lapsena halunnut olla rekkakuski?

wekku
CRSC jäsen 2014
Viestit: 3417
Liittynyt: Ke Joulukuu 7. 9:45:37 2005
Paikkakunta: JKL

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja wekku » Ke Joulukuu 18. 20:57:05 2013

KtK kirjoitti:
wekku kirjoitti:Siinä vaiheessa jos toi paska tosiaan toteutuu niin menee mulla autot parkkiin, pidämpähän vaikka 4 autoa pihassa poistettuna tieliikennenkäytöstä..
Toi tän hetkinen veroehdotus ei ainakaan tällä hetkellä muuta sun allekirjotuksen autojen veroja.
No ei vissiin, en oo tutkinu, mutta en rupee niitä kikkuloita autoihini asentamaan..
Focus 1.6 STW -03
Escort RS2000 F1 -95
Taunus 3.5 V8 -82

RStuning
CRSC jäsen 2016
Viestit: 3820
Liittynyt: Su Joulukuu 14. 16:10:41 2003
Paikkakunta: Kaukasus

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja RStuning » To Joulukuu 19. 23:39:16 2013

Onneksi muitakin vituttaa ollilan ja hyvä veli verkoston touhut :cha

:arrow: http://www.youtube.com/watch?v=QiQRXAS8MvA
* Tuut lappiin niin saan sun levikset repeemään *

* Takaveto? Onko se joku ruotsalainen piirileikki? *

* Rstuning@suomi24.fi *

Ford Focus Mk2 ST 20v Turbo Not for sale through PayPal!

Euro Truck Simulator 2 Kukapa meistä ei olisi lapsena halunnut olla rekkakuski?

Ville K
Viestit: 9082
Liittynyt: Su Lokakuu 27. 14:10:36 2002
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja Ville K » Pe Joulukuu 20. 0:54:11 2013

Ehkä paras hitler-video sen jälkeen kun se lähti kattoon f-cuppia :lol:
Pedal tu tö metal!

Sierra XR
Viestit: 7975
Liittynyt: To Tammikuu 22. 21:07:18 2004
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja Sierra XR » Pe Joulukuu 20. 9:47:36 2013

toi oli kyllä hyvä!

Ville K
Viestit: 9082
Liittynyt: Su Lokakuu 27. 14:10:36 2002
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja Ville K » Pe Joulukuu 20. 16:21:14 2013

Ja ettei kovin kauaksi harhauduta varsinaisesta aiheesta, niin allekirjoitettu on oikein kahden hengen voimin tästä taloudesta.. Ei muuta kuin linkkiä eteenpäin!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608
Pedal tu tö metal!

grinduster
CRSC jäsen 2015
Viestit: 476
Liittynyt: To Syyskuu 2. 12:17:08 2004
Paikkakunta: Jämsä/Kangasala

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja grinduster » Pe Joulukuu 20. 18:11:36 2013

Edelleen ihmettelen tätä miksi Ollila Shellin miehenä ajaa asiaa, jolla yritetään vähentää autoilua. Luulisi heidän intreissään olevan ihmisten siirtyminen kohti reilusti kuluttavia autoja kohden. Vai mahtaako Shellillä olla patentteja tekniikoihin, joilla tätä valvontaa suoritetaan.

Ja edelleen: jos verorahaa tarvitaan, nostaisivat vain polttoaineen verotusta. Eikös se luonnostaan vähentäisi huviajoa ja edesauttaisi vähemmän kuluttavien autojen kauppaa, josta taas valtio saisi veroeuroja.

RStuning
CRSC jäsen 2016
Viestit: 3820
Liittynyt: Su Joulukuu 14. 16:10:41 2003
Paikkakunta: Kaukasus

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja RStuning » Pe Joulukuu 20. 18:45:59 2013

grinduster kirjoitti:Edelleen ihmettelen tätä miksi Ollila Shellin miehenä ajaa asiaa, jolla yritetään vähentää autoilua. Luulisi heidän intreissään olevan ihmisten siirtyminen kohti reilusti kuluttavia autoja kohden. Vai mahtaako Shellillä olla patentteja tekniikoihin, joilla tätä valvontaa suoritetaan.

Ja edelleen: jos verorahaa tarvitaan, nostaisivat vain polttoaineen verotusta. Eikös se luonnostaan vähentäisi huviajoa ja edesauttaisi vähemmän kuluttavien autojen kauppaa, josta taas valtio saisi veroeuroja.
On tässä jiitä mitä kirjoitit,mutta kun pukupelleille ei riitä se,että tehdään 11miljoonaa euroa voittoa vaan pitää tehdä 111 miljoonaa euroa voittoa.

Tuo niinkin meille varmasti kelpaisi,että nostetaan polttoaineenhintaa. Joskus kirjotellutkin,että nostaa samantien sen 2euroon per litra.

Sekin on paskapuhetta,että voisi uusien autojen hintaa alentaa veron takia. Paskat siinä käy samanlailla,kuin ruuan veron alentaminen.
* Tuut lappiin niin saan sun levikset repeemään *

* Takaveto? Onko se joku ruotsalainen piirileikki? *

* Rstuning@suomi24.fi *

Ford Focus Mk2 ST 20v Turbo Not for sale through PayPal!

Euro Truck Simulator 2 Kukapa meistä ei olisi lapsena halunnut olla rekkakuski?

focus
Viestit: 603
Liittynyt: Su Joulukuu 20. 10:21:46 2009

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja focus » Pe Joulukuu 20. 22:21:20 2013

RsTuning kirjoitti:
grinduster kirjoitti:Edelleen ihmettelen tätä miksi Ollila Shellin miehenä ajaa asiaa, jolla yritetään vähentää autoilua. Luulisi heidän intreissään olevan ihmisten siirtyminen kohti reilusti kuluttavia autoja kohden. Vai mahtaako Shellillä olla patentteja tekniikoihin, joilla tätä valvontaa suoritetaan.

Ja edelleen: jos verorahaa tarvitaan, nostaisivat vain polttoaineen verotusta. Eikös se luonnostaan vähentäisi huviajoa ja edesauttaisi vähemmän kuluttavien autojen kauppaa, josta taas valtio saisi veroeuroja.
On tässä jiitä mitä kirjoitit,mutta kun pukupelleille ei riitä se,että tehdään 11miljoonaa euroa voittoa vaan pitää tehdä 111 miljoonaa euroa voittoa.

Tuo niinkin meille varmasti kelpaisi,että nostetaan polttoaineenhintaa. Joskus kirjotellutkin,että nostaa samantien sen 2euroon per litra.

Sekin on paskapuhetta,että voisi uusien autojen hintaa alentaa veron takia. Paskat siinä käy samanlailla,kuin ruuan veron alentaminen.
Niinhän se on,mikään ei riitä.Lisää vaan rahaa kansalta jotka jaksaa vielä yrittää ja tehdä töitä.Ei yhtään kalliimmaksi polttoaine,nyt tulee n.55tkm mittariin vuosi ja joka litran saa maksaa itse.Joka vuosi sama tappelu verottajan kans työmatkoista,vielä tähän asti pitkän painin jälkeen saanu hyödyt itelle mitkä kuuluukin.
Tuosta samaa mieltä rstuningin kans että kyllä ne hinnat sieltä pikkuhiljaa nousis uusissa veroalesta huolimatta. Onneksi oma vanha vanha 05 mondeo rullaa vaan huoletta,kohta 500tkm ja tommin kans kohta asennellaan vaan lisä voimaa :lol: :lol:
Ford Mondeo 2.2 titanium x sport
Ford Mondeo +600tkm
Ford Sierra Cosworth 4x4
Ford Taunus 20m -65.Valmis 201?

Popi
Viestit: 5538
Liittynyt: Su Joulukuu 29. 21:31:47 2002
Paikkakunta: Keski-Uusimaa
Viesti:

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja Popi » Pe Joulukuu 20. 22:35:10 2013

No ehkä juuri tuon shelli kytköksen takia mitään bensaveron nostoa ei voitu edes harkita. Mutta koska jotain oli kehiteltävä niin vaikka tollanen malli. Siitä voi sentään laskuttaa (<>700k€ :wink: ) ja jos sisäpiiri on laittanu pelimerkit oikeisiin lähtöihin niin eiköhän se autoilun 'vähenemisestä' johtuva tilin pieneneminen tule kuitattua.
Mä oon kyllä sitä mieltä että ne voi jopa poistaa ainakin osan autoveroista ja käyttömaksuista. Tolla uudella sydeemillä on kuitenkin niin helppo paikata hetkelliset menetykset parin vuoden sisällä.

Tai nyt kun tuo on alkanu ahistaa kaikkia ihan helvetisti niin miten hyvin menikään läpi seuraava polttoaineen veron korotus... täälläkin se luetaan ihan voitoksi :lol:
Escort, käyttö STw Focus ja Supermoto... :shock: ja toinen
Katoksessa myös https://www.lahdenkattohuolto.fi/ PASKANPUHUJAN myymä Hijazu. Poliisit kerto että autoo myydes voi puhuu paskaa niin paljon ku haluu ja ehtii eikä oo rikollinen!! Hyvä tietää ku myy rojuja ;)

JyriN
Viestit: 549
Liittynyt: To Toukokuu 1. 9:31:11 2008
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja JyriN » La Joulukuu 21. 12:22:25 2013

grinduster kirjoitti:Edelleen ihmettelen tätä miksi Ollila Shellin miehenä ajaa asiaa, jolla yritetään vähentää autoilua. Luulisi heidän intreissään olevan ihmisten siirtyminen kohti reilusti kuluttavia autoja kohden. Vai mahtaako Shellillä olla patentteja tekniikoihin, joilla tätä valvontaa suoritetaan.

Ja edelleen: jos verorahaa tarvitaan, nostaisivat vain polttoaineen verotusta. Eikös se luonnostaan vähentäisi huviajoa ja edesauttaisi vähemmän kuluttavien autojen kauppaa, josta taas valtio saisi veroeuroja.
Popi on tossa osittain oikeassa - Shellin kytkennän takia polttoaineveron nostossa on tullut tämän työryhmän ehdotuksissa katto vastaan - on uhka, että kulutus laskisi vielä entisestään. Toinen taustavaikutin polttoaineveron välttelyyn on se, että autoissa ollaan kiihtyvässä määrin siirtymässä korvaaviin voimanlähteisiin ja uusiutuviin polttoaineisiin. Sähköauto tässä tulee päällimmäisenä mieleen - kotona tai kauppakeskuksessa ladattua sähköä on kovin vaikea irroittaa muusta kulutuksesta ja täten pelkän yksityisautoilun verottaminen on vaikeaa.

Minä puolustan nykyistä veromallia, vaikka se tuntuukin epäreilulta uutta autoa hankittaessa. Vero on aikoinaan asetettu väliaikaiseksi yleellisyysveroksi ja sellaisena se toimii varsin hyvin. Nykyisen polttoaineen kulutukseen perustuvan laskentamallin kautta se on toiminut jopa liian hyvin - uusien autojen CO2 päästöt ovat laskeneet virkamiesten arvioita nopeammin ja siksi laskevia verotuloja yritetään puolustaa uusilla keinoilla.

Tähän suoritukseen pystyy vain poliittisesti ohjattu virkamies - ensin otetaan tavoitteeksi verotuksella ohjata kulutusta alemmas ja sitten, kun siinä onnistutaan niin todetaan, ettei verotulot enää riitä. Keksitään kilometriperusteinen vero, joka ei oikein toteutua edellistä tavoitetta mutta täyttää valtion kirstua takuulla ja polttoaineen kulutuksen sitä häiritsemättä. Ongelma on se, että kilometrivero johtaisi väen pakkautumiseen keskuksiin, missä asuntojen hinnat nousisivat huikeasti ja muualla vastaavasti laskisivat. Seurauksena olisi uusi markkinahäiriö toisaalle, sosiaalisia ongelmia ja maaseudun kiihtyvää autioitumista.

Kaiken tämän taustalla on se tosiasia, ettei meillä ole enää varaa nykyiseen "hyvinvointivaltioon" kaikkine subjektiivisine etuineen (poliitikot ovan naamioineet tämän termiksi nimeltä kestävyysvaje). Väki ikääntyy, tulopohja kapenee ja globaali kilpailu pitää huolen siitä, että millään yrityksellä ei ole varaa maksaa ylikorkeita palkkoja.

Kun seuraavan kerran menette äänestyskoppiin, niin miettikää tätä hetki. Annatteko oikeasti äänenne näille sulle-mulle jakajille, jotka lupaa milloin mitäkin etuisuuksia joillekin ryhmille. Se on nähty mihin tämä johtaa - virkamieskoneisto näiden etujen tuottamiseen tai valvomiseen kasvaa (sen sijaan, että sen pitäisi pienentyä). Lasku tästä näennäisestä kehittämisestä lankeaa kansanosalle, jonka voisi määritellä lyhyesti lihaa syöväksi perheelliseksi heteromieheksi, joka hoitaa päivittäisen liikkumisensa yksityisautolla. :evil:
Sierra XR4i 24v Cosworth (BOB) kesäauto

Popi
Viestit: 5538
Liittynyt: Su Joulukuu 29. 21:31:47 2002
Paikkakunta: Keski-Uusimaa
Viesti:

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja Popi » La Joulukuu 21. 22:48:20 2013

JyriN kirjoitti:Ongelma on se, että kilometrivero johtaisi väen pakkautumiseen keskuksiin, missä asuntojen hinnat nousisivat
... jahas ja nyt se luvattu lainakin pitänee ottaa ulos että saa edes jotain väärin verotettuja takas, kiitos vinkistä :)
Mutta en silti kannata tätä ehdotusta!
Escort, käyttö STw Focus ja Supermoto... :shock: ja toinen
Katoksessa myös https://www.lahdenkattohuolto.fi/ PASKANPUHUJAN myymä Hijazu. Poliisit kerto että autoo myydes voi puhuu paskaa niin paljon ku haluu ja ehtii eikä oo rikollinen!! Hyvä tietää ku myy rojuja ;)

scorpio4x4
Viestit: 252
Liittynyt: To Joulukuu 18. 20:16:46 2003
Paikkakunta: Suomen hollanti

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja scorpio4x4 » Ma Tammikuu 20. 20:17:34 2014

Vai kilometrivero!
On se kerpele ihme touhua, syrjäseudut entistä kurjemmaksi ja poliisivaltio toimintaan..

Aloitteen kannattaja numero 19970
#636
Mitsu L200 Intense Magnum TCL -07
Mitsu Pajero 3.2 DI-D Elegance A. -03
Mitsu Pajero 3.2 DI-D Elegance A. -00
Oonkohan oikeessa kerhossa jäsenenä?????? Noo, taivaspaikka on jo ansaittu ;)

haka
Viestit: 47
Liittynyt: Ti Elokuu 18. 14:48:18 2009

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja haka » To Tammikuu 23. 23:02:50 2014

Sierra XR kirjoitti:jos kerran valtoinkassassa pohja alkaa häämöttämään niin eiköhän olisi jo viimein aika laittaa rajat kiinni kaikenlaisille maahanmuuttajille ym. vempuloille ja keskittyä hoitamaan oman maan asioita sen sijaan että kaikenmaailman lantamajojen pihasta porukka tulee tänne ja saa autot,kämpät,kuteet+tuet ja ties mitkä ja sen lisäksi hakkaavat ja ryöstävät vanhulsia ja ties mitä muuta tossa nyt on mediasta saanut lukea :evil:

autoilijat on verotettu jo liian moneen kertaan,eiköhän olisi aika ottaa pää pois perseestä ja kattella muitakin säästöpaikkoja.

toki saatan olla hyvinkin väärässä kun en ole poliitikko enkä ministeri mutta ihan näin ammattikoulupohjalta ajatellen...
Ääni tälle

Zigu
CRSC jäsen 2015
Viestit: 259
Liittynyt: Ma Marraskuu 5. 21:55:55 2012

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja Zigu » Pe Tammikuu 24. 8:26:03 2014

Oma näkemykseni asiasta:

Mielestäni satelliittipaikannus loukkaa ihmisoikeuksia. Sama asia olisi heti laittaa jokaiselle siru niskaan, jolla valvottaisiin kaikkea mitä teet. Tällainen on ehdottomasti estettävä!

Mitä verotukseen tulee, niin sitä voitaisiin lisätä suoraan polttoaineeseen tarvittava määrä. Tämä vaatisi vain sen, että mietittäisiin tarkkaan mitkä autolla kuljetut matkat voitaisiin vähentää verotuksesta (työmatkat, lasten hoitoon viennit yms.). Lisäksi pieni ryhmä tarkistaisi näitä ilmoitettuja matkoja ja puuttuisi kovin sanktioin huijattuihin tietoihin. Yrityksille polttoaine olisi verotonta, jolloin saataisiin taloudenrattaita pyörimään. Tämäkin osa kuitenkin vaatisi pientä valvontaa väärinkäytösten ehkäisemiseksi.

Toinen vaihtoehto olisi lääneittäin jakaa verotus polttoaineelle, jolloin huonomman joukkoliikenteen omaava saisi huokeamman veron. Tämä malli vain ei kannusta joukkoliikenteeseen, joten sinäänsä se ei Suomen eko maassa mene läpi.

Toivottavasti päättäjämme saavat asian ratkaistua...

JyriN
Viestit: 549
Liittynyt: To Toukokuu 1. 9:31:11 2008
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja JyriN » La Tammikuu 25. 22:39:55 2014

Zigu kirjoitti:Oma näkemykseni asiasta:

Mielestäni satelliittipaikannus loukkaa ihmisoikeuksia. Sama asia olisi heti laittaa jokaiselle siru niskaan, jolla valvottaisiin kaikkea mitä teet. Tällainen on ehdottomasti estettävä!
Aamen tälle. Tärkeä perusoikeuksiin kuuluva näkökulma - periaate josta ei saisi joustaa!
Zigu kirjoitti: Mitä verotukseen tulee, niin sitä voitaisiin lisätä suoraan polttoaineeseen tarvittava määrä. Tämä vaatisi vain sen, että mietittäisiin tarkkaan mitkä autolla kuljetut matkat voitaisiin vähentää verotuksesta (työmatkat, lasten hoitoon viennit yms.). Lisäksi pieni ryhmä tarkistaisi näitä ilmoitettuja matkoja ja puuttuisi kovin sanktioin huijattuihin tietoihin. Yrityksille polttoaine olisi verotonta, jolloin saataisiin taloudenrattaita pyörimään. Tämäkin osa kuitenkin vaatisi pientä valvontaa väärinkäytösten ehkäisemiseksi.

Toinen vaihtoehto olisi lääneittäin jakaa verotus polttoaineelle, jolloin huonomman joukkoliikenteen omaava saisi huokeamman veron. Tämä malli vain ei kannusta joukkoliikenteeseen, joten sinäänsä se ei Suomen eko maassa mene läpi.

Toivottavasti päättäjämme saavat asian ratkaistua...
Tästä ehdotuksesta olen eri mieltä. Perustelu on varsin yksinkertainen: nykyinen ahdinkomme on syntynyt subjektiivisten etujen jakamisesta - katsokaa vaan sitä Hesarin julkaisemaa valtion menojen jakaumaa. Minne ne meidän yhteiset veroeurot oikein menee? Erilaiset sosisaalietuudet ja tuet (ml. yritystuet) muodostavat valtion menoista valtaosan. Jos näitä tukia yksinkertaistettaisiin ja uusien vastaavien syntymekanismia vastustettaisiin, ei vastaavan mammutin pyörittämiseen enää tarvittaisi nykyisenkaltaista virkamiesarmeijaa. Työvoima vapautuisi yksityisen sektorin käyttöön ja siten oikeasti verotuloja tuottavaan osaan kansaa (rahan siirtäminen valtion taskusta toiseen ei tuo kansantaloudelle mitään lisäarvoa).

Nykyinen autoveromalli toimii siten, että kalliimmassa ja paljon kuluttavassa autossa on suurempi vero-osuus - jos on tarvetta leveillä kalustolla naapurille, niin sitten siitä ollaan valmiita maksamaan - eikö?

Asuminen ja asuinpaikan valinta on samalla tavalla puhtaasti valintakysymys ja vapaaehtoista. Pienemmissä kaupungeissa ei oikeasti ole tarvetta autoilla pitkiä matkoja, koska asuminen keskustassa on mahdollista ja selvästi isoja kaupunkeja edullisempaa. On samoin yhtä suuri illuusio, että autottomana pärjää pääkaupunkiseudulla kaikissa olosuhteissa - ehkä joku ihmisryhmä pystyy tähän laajemmin, mutta perheelliset työssäkäyvät varsin rajoitetusti. Haluaisin nähdä sen tutkimuksen, mikä osoittaa, että liikkumisen tarve on suurissa kaupungeissa merkittävästi vähäisempi kuin pienissä!

Ihmisten vapaa liikkuvuus on puolustettava asia ja sen mahdollistaminen rajoittamatta tai rankaisematta hyödyntää koko yhteiskuntaa. Turhan rakenteellisen jäykkyyden luominen muutenkin puutteellisen kilpailukyvyn rasittamaan yhteiskuntaamme voi olla se pelätty viimeinen niitti.
Sierra XR4i 24v Cosworth (BOB) kesäauto

Popi
Viestit: 5538
Liittynyt: Su Joulukuu 29. 21:31:47 2002
Paikkakunta: Keski-Uusimaa
Viesti:

Re: Kansalaisaloite satelliittipaikannusta vastaan

Viesti Kirjoittaja Popi » La Tammikuu 25. 23:05:34 2014

JyriN kirjoitti:
Zigu kirjoitti:Oma näkemykseni asiasta:

Mielestäni satelliittipaikannus loukkaa ihmisoikeuksia. Sama asia olisi heti laittaa jokaiselle siru niskaan, jolla valvottaisiin kaikkea mitä teet. Tällainen on ehdottomasti estettävä!
Aamen tälle. Tärkeä perusoikeuksiin kuuluva näkökulma - periaate josta ei saisi joustaa!
Niin mutta vaikuttaako se jotenkin tuohon asiaan... no EI. Jos jonkun valitun firman edustaja sanoo että järjestelmää ei käytetä kuin summittaisesti ajoneuvon paikan/liikkumisen mukaisen maksun määrittämiseen niin sillä mennään. Tietty polliitikkojen täytyy saada tarpeeks kannattajia tällekin että seuraavat vaalit ei mee ihan perseelleen, mutta en usko sen olevan isompi ongelma nykyaikana.
Escort, käyttö STw Focus ja Supermoto... :shock: ja toinen
Katoksessa myös https://www.lahdenkattohuolto.fi/ PASKANPUHUJAN myymä Hijazu. Poliisit kerto että autoo myydes voi puhuu paskaa niin paljon ku haluu ja ehtii eikä oo rikollinen!! Hyvä tietää ku myy rojuja ;)

Vastaa Viestiin