Joskus (useimmiten) ei kyllä tajua noita rajotusten laskuja. Luulen, että ne rajotukset on laskettu vain siksi että joku liikennesuunnittelija on liian herkkis ja jotku aktiiviset valittajat suoltaa yötä päivää valituskirjelmiä vaaralliseksi katsomistaan paikoista... No, oli miten oli, niin täällä päin tuntuu kuitenkin olevan tapana lasketella ne pätkät läpi sellasta kohtuulliseksi katsottua nopeutta ja tuijottelematta liikaa mitä siinä pyöreässä opastimessa luki (esim Tuusulanväylän ja Korson välinen osuus jossa Jusslan ja Korson väli oli ennen 80 km/h ja sit joku keksi pudottaa rajotuksen, muttei juuri kukaan aja siinä vielä noin 10 vuotta myöhemminkään sitä 60 km/h). Ja eipä ole onneks kameroita alkaneet viljelemään näihin kohteisiin. Kai ne on vielä saanu perusteltua sen sillä että on yhä liikenteessä tarpeeksi partioita ja ettei ole syytä tuhlata rahoja kameratolppiin, kun se partio voi kuitenkin samalla rahalla ehkäistä jotain oikeitakin rikoksia. Kameratolpat nyt on muutenkin ihan turhia keksintöjä, kun ennakoivasti ajaen voi ajaa tehokkaalla autolla (jossa tehokkaat jarrut) välipätkät vaikka tuplanopeutta ja silti pudottaa nopeuden ennen tolppia silleen ettei ota selfietä. Popi varmaa muistaa miten mä ajoin viime tapaamiseenkin?Popi kirjoitti:Itelle ei oo onneks napsahtanu. Pari ehotusta lähettivät kyllä loppukesästä mutta kun kukaan ei niitä halunnu kuitata ni unohettiin sitten koko juttu.
Mutta nyt ne ääliöt laski tuuskilla Hyrylän keskusta - motarin alku välisen rajotuksen 70 -> 60km/h. Siihen varmaan alkavat nyt uudella innolla viritellä mittapisteitä joten riski kasvaa merkittävästi.... tietty telkänpöntöt siihenkin tullee ajan kuluttua

Onhan niilläkin vaikka ja mitä... mä oon joskus ajanu Focus RS kans peräkkäin pitkän pätkän sillain että ensin mua seuras pelkkä tunnuksellinen maija ja sitten räsä ja maija. Sitä ennen en ollutkaan tietoinen, että niillä on myös normaaleissa väreissä yks vihree räsä. Mut noita on tosiaan jonkin verran erilaisia yllättävän tehokkaita poliisiautojakin...sellasia mistä ei ole hirveesti huudeltu. Mä oon joskus lapsena tutustunut myös sellaseen poliisiautoon missä oli ilokaasut ja systeemit. Olis mielenkiintoista tietää mitä sille autolle tapahtui, mutta ilokaasuthan kiellettiin tieliikenteessä jo pari vuotta aikaisemmin...STsam kirjoitti: En onneksSe on käyttökiellos kun tuli väärä laakeri
![]()
Mutta kehuivat Focus ST:tä et kylhän tuolla kerkeääKertoi myös heillä olevan farmari 300hv versio
![]()
Poliisi Mondeo takapenkillä sit avauduin et olivat sitten paikan virittäneet (ei kuulemma heidän valitsema)... Ohituskaistalla oli "kaveri" kallion päällä Stalkerin kanssaHämeenlinnan Aulangon kylpylästä oltiin palailemassa isänpäivänä ja hieman ennen Hämeenkosken Teboilia napsahti...
Ai niin, puhui että jos olisi ollut kilometri lisää vauhtia olisivat vieneet kortin.
Edit: Ei muuten varmaan toiminut ihan oikein sen liikennevalistuksen suhteen tuo, nimittäin tottakai pojat ihailivat nimenomaan tämän kyseisen rata-autoksi rakennetun poliisiauton tekniikkaa. Mutta ei tietenkään siinä mielessä että se millään tasolla pelottaisi tulevia kaahareita vaan päinvastoin innosti että poliisillakin on hienoja tehokkaita autoja, sellasia millasen haluais itsellekin. Tottakai pojat haluaa autoonsa ilokaasut jos poliisillakin on ja se on tehokas auto joka nappaa kiinni tai ohittaa siihen aikaan kenet vaan kaupungin kaduilla...
