Jokainen on varmaan joskus kokenut, miten sattumalta ja suunnittelematta syntyy parhaat jutut. Ja miten Jussina ja Wappuna ei välttämättä ole lainkaan hauskaa, kun olisi "pakko" pitää hauskaa. Oheinen video syntyi pienellä ennakkosuunnittelulla ja vielä pienemmällä budjetilla, mutta itse kuvauspäivän aikana mentiin fiilispohjalla ja tilanteen mukaan. Tarinassa, minkä käsikirjoitus oikeastaan syntyi vasta editointipöydällä Cossu-klubin oman Tarantinon eli HarriS:n toimesta, on kyse ulkomaalaiselle kaverille vastahankitun auton siirtämisestä turvallisesti ja hallitusti paikasta A paikkaan B. Jääköön molemmat pisteet salaisuuksiksi, niillä ei ole merkitystä.
Tärkeää on se, että tekijöillä oli hauskaa. Mukava lisä on, jos katselijoillakin on. Olemme saaneet kuulla, että pääosissa esiintyneet herrat tykästyivät Suomen talvisiin ja karuihin oloihin sekä herkullisiin paikallisruokiin siten, että saattavat tehdä paluun maahamme joskus myöhemmin, mikäli sopiva käsikirjoitus jälleen löytyy. Toivoa sopii.
Cortina Cowboys - the Movie
Ylläpidolle:
En halunnut haudata tätä jonnekin hupi-videoiden sekaan, koska tässä on kuitenkin kyseessä autenttinen filmatisointi 70-luvun tapahtumista...
