Cossuskorppi ja A4LDe

Mallikohtaiset keskustelun aiheet.

Valvoja: CRSC Hallitus

xrissane
Viestit: 1545
Liittynyt: Pe Joulukuu 21. 11:27:42 2001
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja xrissane » To Marraskuu 26. 22:21:22 2009

Hau

Nyt kysymys automaagilootan tuntijoille...

Seuraava oire on esiintynyt jo pitkään. Ajelen kaikessa rauhassa tasaisella tiellä kohti ylämäkeä, nelonen silmässä. Ylämäki alkaa, jotta vauhti pysyisi vakiona painan luonnollisesti kaasua kevyesti - ollaanhan melkein kolmelitraisella moniventtiilisellä liikkeellä, joten vääntöä luulisi riittävän. Poljin painuu yllättävän paljon, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan, kunnes vihdoin hieman tuntuu että kierrokset alkavat nousta ja sitä vääntöä alkaa löytymään. Mutta sillä siunaamalla loota pykältää pienemmälle, kierrokset hyppäävät samalla noin 300 - 400 kappaletta. Tässä vaiheessa luulisi lootan vaihtaneen kolmoselle, mutta eipä kuitenkaan; :roll: kun nyt siirrän vaihteenvalitsimen kolmoselle, menee se kolmonen oikeasti vasta silloin päälle - kierrokset hyppäävät 200 - 300 kappaletta.

Siis - näyttää että lootaan on ilmestynyt jostain 3,5 -vaihde, vai onko jotain ikävää tapahtumassa esim. momentinmuuntimen suhteen pikkuhiljaa :?: :?:

Itse vaihtaminen sujuu tasaisesti, ja tuo puolikasvaihde 3:n ja 4:n välillä tuntuu pykältyvän molempiin suuntiin, sekä pienemmälle että isommalle, tuollaisissa otollisissa olosuhteissa, riippuen kaasupolkimen asennosta :wink: Auto pysyy mm. paikallaan mäessä valumatta vaihde päällä, ja aiemmin vaivannut oireilu tyhjäkäynnin korkeuden ja ykkösen/kakkosen suhteen ei tuntuisi olevan tähän oireeseen millään lailla liittyväinen. :x :x

Jussi
* # 71 *

Harraste1 - Ford Sierra XR 24v Cosworth -83/-93
Harraste2 - Ford Mustang GT Convertible -07
pikkuMUSTA - Ford Galaxy 2,2 TDCi Titanium -09

Historiaa - Scorpio Cosworth STW Ghia -93 & Sierra 2,0 STW -83 & Ka 1,3i -98 & Ratsuni 160 J -78 & Citroen C2 VTR -04

Ville K
Viestit: 9082
Liittynyt: Su Lokakuu 27. 14:10:36 2002
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Ville K » To Marraskuu 26. 22:27:55 2009

Vai johtuisiko vaan siitä, että nelosella on turbiini lukittuneena, eli luistoa ei tapahdu, ja sitten kun tulee sitä rasitusta, ylämäki, turbiini alkaa luistamaan jolloin kierrokset kasvaa. Mun mielestä kuulostaa ihan normaalille!
Pedal tu tö metal!

vauhtipete
Viestit: 7372
Liittynyt: Ke Helmikuu 15. 18:41:31 2006
Paikkakunta: Maapallo

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja vauhtipete » To Marraskuu 26. 23:25:41 2009

Normaalia tai ei mut omegassa ja ei välillä pysy itse perässä et mikä vaihde on silmässä.
Moottoritielle kun kiihdyttää normaalisti kevyellä kaasulla ja laskee vaihteita, kun nelonen pitäs olla tuvassa niin löytyykin vielä yks pykälän tapainen ja kierrokset tippuu aavistuksen.
Chevyllä ei kyllä muistaakseni tehnyt tota ja siinä oli juuri huollettu turbiini ja täysrempattu aski.
Se lähti heti ruopimaan paikallaan jarrua vasten mut ooppeli ei sit millään niin kai se sit luistaa jo niin paljon et tekee noita "lisävaihteita".
That's the craziest idea I've ever heard of . . . Let's do it!

Tekno
Viestit: 119
Liittynyt: Ke Kesäkuu 11. 0:08:42 2008

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Tekno » To Marraskuu 26. 23:32:59 2009

Ville K on oikeassa
momentinmuuntajan lukko vain päästää irti - eli ihan normaalia. Toimii samalla tavalla myös vanhempi A4LD ja uudempi A4LDE

Tuo sama "puolivaihde" löytyy myös kun ajat vähän alle 75km/h (muistaakseni raja öbaut tuossa) pintakaasulla. Vasta rajan yli mentäessä turbiinikin lukittuu ja kierrokset tippuu hieman. Näyttää siltä että kytkeytyisi "viides" vaihde mutta tuohan se vain on.
1995 Ford Escort RS2000
Tenho Ruohoranta

henu
Viestit: 6809
Liittynyt: Pe Kesäkuu 18. 9:45:26 2004
Paikkakunta: kuopio

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja henu » To Marraskuu 26. 23:46:33 2009

Mitäs pitää tehdä jos haluaa ettei se turbiini luista niin herkästi ?
Vai sotkeeko se sit koko paskan toimintaa ?

Jape105
Viestit: 1542
Liittynyt: Ma Huhtikuu 13. 11:34:31 2009
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Jape105 » Pe Marraskuu 27. 10:55:28 2009

No hätä. Täysin normaalia.
Ford Sierra Xr4i '83
Ford Scorpio Cosworth '91
Ford Cortina '66
Ford Focus 2.0 '00
Chevrolet Lumina LE '95&'97
Opel Kadett C Coupe '75
Zündapp M50 '66
Solifer SM '80
Peugeot SV50 Executive '97
Pocket Mini Bike '08
Murray 12ic/38 '95

Timppa
Viestit: 690
Liittynyt: La Tammikuu 8. 0:14:14 2005
Paikkakunta: vantaa

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Timppa » La Marraskuu 28. 13:06:13 2009

Jos lähdet nätisti paikaltaan D:llä ja vaan sentti kaasua niin pitäis vaihtaa alle 1300-1500rpm aina isompaa ja pehmeästi kuin buikki.
alipaine modulaattori noista yleensä aina hajalla(kalvo puhki) ja aiheuttaa kivoja pikku häiriöitä,laatikon oikeassa kyljessä siinä servojen vieressä,vedät alipaine letkun irti ja jos sieltä tulee loota öljyä niin kalvo on puhki,modulaattori on parin kympin osa.

http://cgi.ebay.com/ebaymotors/A4LD-UPD ... m1e14edbe3

tossa joku linkki

Jape105
Viestit: 1542
Liittynyt: Ma Huhtikuu 13. 11:34:31 2009
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Jape105 » Su Marraskuu 29. 11:54:35 2009

Mä maksoin fordilta 16€ viimetalvena,en ole vaihtanu eikä ole ollu tarpeellistakaan mut varalle jos joskus tarvii.
Ford Sierra Xr4i '83
Ford Scorpio Cosworth '91
Ford Cortina '66
Ford Focus 2.0 '00
Chevrolet Lumina LE '95&'97
Opel Kadett C Coupe '75
Zündapp M50 '66
Solifer SM '80
Peugeot SV50 Executive '97
Pocket Mini Bike '08
Murray 12ic/38 '95

Tekno
Viestit: 119
Liittynyt: Ke Kesäkuu 11. 0:08:42 2008

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Tekno » Su Marraskuu 29. 12:41:26 2009

Onko tuo mokkula A4LDe:ssä ja/tai A4LDE:ssäkin?
1995 Ford Escort RS2000
Tenho Ruohoranta

Timppa
Viestit: 690
Liittynyt: La Tammikuu 8. 0:14:14 2005
Paikkakunta: vantaa

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Timppa » Su Marraskuu 29. 13:08:36 2009

Tekno kirjoitti:Onko tuo mokkula A4LDe:ssä ja/tai A4LDE:ssäkin?

on
Timppa 24V

Tekno
Viestit: 119
Liittynyt: Ke Kesäkuu 11. 0:08:42 2008

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Tekno » Ti Joulukuu 1. 0:46:22 2009

Timppa kirjoitti:
Tekno kirjoitti:Onko tuo mokkula A4LDe:ssä ja/tai A4LDE:ssäkin?

on
Eipä löytynyt A4LDE:stä. joten se on kai sit vaan A4LD:ssä ja A4LDe:ssä..
1995 Ford Escort RS2000
Tenho Ruohoranta

Sine
CRSC hallitusjäsen
Viestit: 6041
Liittynyt: Ke Toukokuu 15. 1:12:37 2002
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Sine » Ti Joulukuu 1. 23:26:24 2009

Timppa kirjoitti:Jos lähdet nätisti paikaltaan D:llä ja vaan sentti kaasua niin pitäis vaihtaa alle 1300-1500rpm aina isompaa ja pehmeästi kuin buikki.
alipaine modulaattori noista yleensä aina hajalla(kalvo puhki) ja aiheuttaa kivoja pikku häiriöitä,laatikon oikeassa kyljessä siinä servojen vieressä,vedät alipaine letkun irti ja jos sieltä tulee loota öljyä niin kalvo on puhki,modulaattori on parin kympin osa.

http://cgi.ebay.com/ebaymotors/A4LD-UPD ... m1e14edbe3

tossa joku linkki
Mitä tuo ”ADJUSTABLE” meinaa tässä yhteydessä?

Timppa
Viestit: 690
Liittynyt: La Tammikuu 8. 0:14:14 2005
Paikkakunta: vantaa

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Timppa » Ke Joulukuu 2. 0:40:01 2009

Sine kirjoitti:
Timppa kirjoitti:Jos lähdet nätisti paikaltaan D:llä ja vaan sentti kaasua niin pitäis vaihtaa alle 1300-1500rpm aina isompaa ja pehmeästi kuin buikki.
alipaine modulaattori noista yleensä aina hajalla(kalvo puhki) ja aiheuttaa kivoja pikku häiriöitä,laatikon oikeassa kyljessä siinä servojen vieressä,vedät alipaine letkun irti ja jos sieltä tulee loota öljyä niin kalvo on puhki,modulaattori on parin kympin osa.

http://cgi.ebay.com/ebaymotors/A4LD-UPD ... m1e14edbe3

tossa joku linkki
Mitä tuo ”ADJUSTABLE” meinaa tässä yhteydessä?
pointti ei ollu tossa säädettävyydessä...vakioon vakio...
mutta jos jonkun "virityksen"takia moottorin alipaine alue on muuttunut...voi ikäänkuin calibroida nätin ajon alueen uusiksi,että vaihtaa pehmeästi nätissä ajossa,jos alipaine laskee pitää siis jousta löysentää

ennenkuin joku kerkeää alipaineistaan niin 0bar on tyhjiö,0,3bar on 30kpa(hieno moottori kehittää tyhjäkäynnillä :D ) 1bar=100kpa=ulkoilman paine,about,riippuu taas monesta

menee ooteeks,meidän tapauksessa mäntähän tekee sylinteriin tyhjiöö,jonka sitten kuristinta raottamalla annetaan täyttyä tarpeen mukaan
eli...moottori ei ime vaan ulkoilmanpaine syöksyy/virtaa kohti tyhjiöö...
:D

Jape105
Viestit: 1542
Liittynyt: Ma Huhtikuu 13. 11:34:31 2009
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Jape105 » Pe Joulukuu 4. 9:42:29 2009

Kerran testattiin ranataan 20 ohc tuplia nii c3 oli ihan pihalla koko ajan että minkä vaihteen mää ny laitan.. :lol:
Ford Sierra Xr4i '83
Ford Scorpio Cosworth '91
Ford Cortina '66
Ford Focus 2.0 '00
Chevrolet Lumina LE '95&'97
Opel Kadett C Coupe '75
Zündapp M50 '66
Solifer SM '80
Peugeot SV50 Executive '97
Pocket Mini Bike '08
Murray 12ic/38 '95

xrissane
Viestit: 1545
Liittynyt: Pe Joulukuu 21. 11:27:42 2001
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja xrissane » Su Joulukuu 6. 22:08:52 2009

Thanx :!: Ra(u)hoituin...

Sitten - askarruttaa, pitäisikö paikallaan ollessa Deellä jarrulla seisoen ja samalla kierroksia keräten kauhiaa :lol: kuminpolttoa toivorikkaasti odottaen... kierrosten nousta mihinkäkin asti ja sitä kuminpolttoa tapahtua :?: Vai onko rajoittunut jotenkin tämä, sillä omassa ei kierrokset nouse kovinkaan ylös (alle 3tonnia), ja näinpä jää sauhut takarenkaista sauhuamatta... Huomaakin sen, että nakki ei sudi paikaltaanlähtiessä oikeastaan millään ilveellä - pikemminkin vasta moottoritienopeuden tienoilla väännöllä... Voihan se olla joku sellainen itsesuojelullinen mekanismi tällaisessa lullassa...

Ja farkussahan on vielä eri välitykset perässä... :(

Jussi
* # 71 *

Harraste1 - Ford Sierra XR 24v Cosworth -83/-93
Harraste2 - Ford Mustang GT Convertible -07
pikkuMUSTA - Ford Galaxy 2,2 TDCi Titanium -09

Historiaa - Scorpio Cosworth STW Ghia -93 & Sierra 2,0 STW -83 & Ka 1,3i -98 & Ratsuni 160 J -78 & Citroen C2 VTR -04

Tekno
Viestit: 119
Liittynyt: Ke Kesäkuu 11. 0:08:42 2008

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Tekno » Su Joulukuu 6. 23:26:22 2009

Eikös farkussakin oo ihan samat välitykset, verrattuna hb/sedan, kaikissa Scorpion vuosimalleissa? Vai muistanko nyt ihan väärin.. Noh jokatapauksessa onhan ne välitykset aika pitkät. Itelläkin oottelee tuo 4.27 perä kiinni laittoa :burn
1995 Ford Escort RS2000
Tenho Ruohoranta

Jape105
Viestit: 1542
Liittynyt: Ma Huhtikuu 13. 11:34:31 2009
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Jape105 » Ma Joulukuu 7. 15:54:51 2009

Kyllä mun ainakin kun lyö kaasun paikaltaan pohjaan nii rupee tassut lyömään tyhjää ja 2 vielä hyvän matkaa.
Kuivalla pyörii 2:sella ympyrää ja märällä pystyy pyörittää 8..
Kumit on 205/55/16

Mitä vertaa entiseen 1900kg painavaan 302c.i.d AOD yhdistelmällä olevaan autoon nii aika samallalailla liikkuu ja samalla bensamäärällä..
Ford Sierra Xr4i '83
Ford Scorpio Cosworth '91
Ford Cortina '66
Ford Focus 2.0 '00
Chevrolet Lumina LE '95&'97
Opel Kadett C Coupe '75
Zündapp M50 '66
Solifer SM '80
Peugeot SV50 Executive '97
Pocket Mini Bike '08
Murray 12ic/38 '95

jnd
Viestit: 205
Liittynyt: Su Kesäkuu 1. 20:49:45 2008

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja jnd » Ti Joulukuu 8. 11:36:58 2009

Jape105 kirjoitti:Kyllä mun ainakin kun lyö kaasun paikaltaan pohjaan nii rupee tassut lyömään tyhjää ja 2 vielä hyvän matkaa.
Kuivalla pyörii 2:sella ympyrää ja märällä pystyy pyörittää 8..
Kumit on 205/55/16

Mitä vertaa entiseen 1900kg painavaan 302c.i.d AOD yhdistelmällä olevaan autoon nii aika samallalailla liikkuu ja samalla bensamäärällä..
millä autolla ja laatikolla?

Ville K
Viestit: 9082
Liittynyt: Su Lokakuu 27. 14:10:36 2002
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Ville K » Ti Joulukuu 8. 12:25:52 2009

Eikös se oo juutuubi täynnä niitä noloja videoita, kun yritetään polttaa kumia kossuskorpilla. Ei tunnu olevan helppoa muillakaan yksilöillä, ja käy varmasti sen jo ennestään vaurioherkän laatikon päälle.. Älä Jussi jännitä, eiköhän sun auto ole ihan kunnossa! :wink:
Pedal tu tö metal!

Colognevsa
Viestit: 593
Liittynyt: Ma Syyskuu 22. 19:59:19 2003
Paikkakunta: VAASA

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Colognevsa » Ti Joulukuu 8. 14:19:54 2009

Ville K kirjoitti:Eikös se oo juutuubi täynnä niitä noloja videoita, kun yritetään polttaa kumia kossuskorpilla. Ei tunnu olevan helppoa muillakaan yksilöillä, ja käy varmasti sen jo ennestään vaurioherkän laatikon päälle.. Älä Jussi jännitä, eiköhän sun auto ole ihan kunnossa! :wink:
Samaa minäki oon yybatuubasta kattellu. Vanhalla laatikolla ei onnistunu millään, nyt kyllä saan 265/30/19 pyörimään kun osaa oikein painaa jarrua. Pienellä jarrun nytkäytyksellä saa helpommin palamaan :)

Jape105
Viestit: 1542
Liittynyt: Ma Huhtikuu 13. 11:34:31 2009
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Jape105 » Ke Joulukuu 9. 18:22:19 2009

jnd kirjoitti:
Jape105 kirjoitti:Kyllä mun ainakin kun lyö kaasun paikaltaan pohjaan nii rupee tassut lyömään tyhjää ja 2 vielä hyvän matkaa.
Kuivalla pyörii 2:sella ympyrää ja märällä pystyy pyörittää 8..
Kumit on 205/55/16

Mitä vertaa entiseen 1900kg painavaan 302c.i.d AOD yhdistelmällä olevaan autoon nii aika samallalailla liikkuu ja samalla bensamäärällä..
millä autolla ja laatikolla?
91 scorpiolla
Ford Sierra Xr4i '83
Ford Scorpio Cosworth '91
Ford Cortina '66
Ford Focus 2.0 '00
Chevrolet Lumina LE '95&'97
Opel Kadett C Coupe '75
Zündapp M50 '66
Solifer SM '80
Peugeot SV50 Executive '97
Pocket Mini Bike '08
Murray 12ic/38 '95

xrissane
Viestit: 1545
Liittynyt: Pe Joulukuu 21. 11:27:42 2001
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja xrissane » Pe Joulukuu 11. 9:06:21 2009

Jape105 kirjoitti:Kyllä mun ainakin kun lyö kaasun paikaltaan pohjaan nii rupee tassut lyömään tyhjää ja 2 vielä hyvän matkaa.
Kuivalla pyörii 2:sella ympyrää ja märällä pystyy pyörittää 8..
Siis tämä ns. esivalmisteluilla jarrujen kanssa, vaiko suoraan kaasulle astuen? Jos, niin miten korkealle heittää kierroksia, ennen kuin vapautat jarrut :?: Onko autossasi kaikki moottorin käyttäytymiseen vaikuttavat hilppeet alkuperäisessä tilassaan?

Ja Näsän Matti :wink: - kiitos rauhoittelusta - nyt ei ole enää paniikkia ollenkaan niin paljon :D

J
* # 71 *

Harraste1 - Ford Sierra XR 24v Cosworth -83/-93
Harraste2 - Ford Mustang GT Convertible -07
pikkuMUSTA - Ford Galaxy 2,2 TDCi Titanium -09

Historiaa - Scorpio Cosworth STW Ghia -93 & Sierra 2,0 STW -83 & Ka 1,3i -98 & Ratsuni 160 J -78 & Citroen C2 VTR -04

Ville K
Viestit: 9082
Liittynyt: Su Lokakuu 27. 14:10:36 2002
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Ville K » Pe Joulukuu 11. 12:22:04 2009

xrissane kirjoitti: Ja Näsän Matti :wink: - kiitos rauhoittelusta - nyt ei ole enää paniikkia ollenkaan niin paljon :D

J
Jumankauta, mua huvita kohta mikään, mää meen kaljalle... :lol:
Pedal tu tö metal!

jnd
Viestit: 205
Liittynyt: Su Kesäkuu 1. 20:49:45 2008

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja jnd » Pe Joulukuu 11. 15:36:36 2009

No ku mulla ei cossu scorpiota saa sutimaan kuivalla mitenkään edes manuaalilla ykkösellä ilman kytkimen avustusta

Jape105
Viestit: 1542
Liittynyt: Ma Huhtikuu 13. 11:34:31 2009
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Jape105 » Pe Joulukuu 11. 18:32:23 2009

xrissane kirjoitti:
Jape105 kirjoitti:Kyllä mun ainakin kun lyö kaasun paikaltaan pohjaan nii rupee tassut lyömään tyhjää ja 2 vielä hyvän matkaa.
Kuivalla pyörii 2:sella ympyrää ja märällä pystyy pyörittää 8..
Siis tämä ns. esivalmisteluilla jarrujen kanssa, vaiko suoraan kaasulle astuen? Jos, niin miten korkealle heittää kierroksia, ennen kuin vapautat jarrut :?: Onko autossasi kaikki moottorin käyttäytymiseen vaikuttavat hilppeet alkuperäisessä tilassaan?

Ja Näsän Matti :wink: - kiitos rauhoittelusta - nyt ei ole enää paniikkia ollenkaan niin paljon :D

J
Vakioturbiinilla esivalmistelut? :lol: Suoraan kaasulle astuen. Kierrokset nousevat ehkä n.1500rpm jarrun kans. Itg ilmansuodatin on kiinni. :lol:
Ford Sierra Xr4i '83
Ford Scorpio Cosworth '91
Ford Cortina '66
Ford Focus 2.0 '00
Chevrolet Lumina LE '95&'97
Opel Kadett C Coupe '75
Zündapp M50 '66
Solifer SM '80
Peugeot SV50 Executive '97
Pocket Mini Bike '08
Murray 12ic/38 '95

Jape105
Viestit: 1542
Liittynyt: Ma Huhtikuu 13. 11:34:31 2009
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Jape105 » Pe Joulukuu 11. 18:37:37 2009

jnd kirjoitti:No ku mulla ei cossu scorpiota saa sutimaan kuivalla mitenkään edes manuaalilla ykkösellä ilman kytkimen avustusta
Varmaan jotain vikaa?? 2.9 12v käyttäytyy just noin.
Noissa riippuu aika paljon se et mimmonen elämä niillä on takana.
Et kuinka paljon on saanu sikaa uutena.
Itellä ainakin pysyy öljyt puhtaina koneessa ja lootassa.
Ford Sierra Xr4i '83
Ford Scorpio Cosworth '91
Ford Cortina '66
Ford Focus 2.0 '00
Chevrolet Lumina LE '95&'97
Opel Kadett C Coupe '75
Zündapp M50 '66
Solifer SM '80
Peugeot SV50 Executive '97
Pocket Mini Bike '08
Murray 12ic/38 '95

jnd
Viestit: 205
Liittynyt: Su Kesäkuu 1. 20:49:45 2008

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja jnd » La Joulukuu 12. 11:37:35 2009

Paljon tommonen pitäs mennä vakiona 0-100? mulla meni alkuperäsellä välityksellä ja manuaalilla about 7s

Jape105
Viestit: 1542
Liittynyt: Ma Huhtikuu 13. 11:34:31 2009
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Jape105 » La Joulukuu 12. 14:19:27 2009

jnd kirjoitti:Paljon tommonen pitäs mennä vakiona 0-100? mulla meni alkuperäsellä välityksellä ja manuaalilla about 7s
8,2 sek
Yksi mikä vaikuttaa aika paljon jos on väljä ketju niin on jakopää ''pielessä''..
Mut kyllä sulla näyttäs kaikki olla ihan kohdillaan..
Mut yksi suurimmin vaikuttavista asioista mitä tohon sutimiseen vaikuttaa että välittyykö se teho/voima tiehen vai meneeko se korin keinutteluun.
Omassa on kaikki uutta alustassa puslia myöden.
Joskus muistan kun kaverille laitoin 89 gl dohc scorpioon madallus sarjan ja kunnon iskarit nii rupes paljon ilosemmin kiihtymään ja sutkuttamaan 175/70/14 kummia.. :lol: Tosin vertaus tehtiin vuotaviin motorgraftin iskareihin ja vanhoihin jousiin,mut kuitenkin alusta on tärkee.
Ford Sierra Xr4i '83
Ford Scorpio Cosworth '91
Ford Cortina '66
Ford Focus 2.0 '00
Chevrolet Lumina LE '95&'97
Opel Kadett C Coupe '75
Zündapp M50 '66
Solifer SM '80
Peugeot SV50 Executive '97
Pocket Mini Bike '08
Murray 12ic/38 '95

jucca
Viestit: 124
Liittynyt: Su Lokakuu 19. 9:09:27 2008

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja jucca » To Maaliskuu 18. 3:23:58 2010

Jape105 kirjoitti:
jnd kirjoitti:Paljon tommonen pitäs mennä vakiona 0-100? mulla meni alkuperäsellä välityksellä ja manuaalilla about 7s
8,2 sek
Fordin virallisessa esitteessä sanotaan kyllä 8.8s, siihen varmaan pitäisi uskoa..
Jostain muualtakin kuulin tuon saman.
Sierra -91 2.0i DOHC sedan
Taunus -75 1.6 OHC 2d
Taunus -79 4d projekti

Jape105
Viestit: 1542
Liittynyt: Ma Huhtikuu 13. 11:34:31 2009
Viesti:

Re: Cossuskorppi ja A4LDe

Viesti Kirjoittaja Jape105 » Pe Maaliskuu 19. 17:24:33 2010

jucca kirjoitti:
Jape105 kirjoitti:
jnd kirjoitti:Paljon tommonen pitäs mennä vakiona 0-100? mulla meni alkuperäsellä välityksellä ja manuaalilla about 7s
8,2 sek
Fordin virallisessa esitteessä sanotaan kyllä 8.8s, siihen varmaan pitäisi uskoa..
Jostain muualtakin kuulin tuon saman.
0-60mph 8,2sek
0-62mph (100km) 8,8sek
Ford Sierra Xr4i '83
Ford Scorpio Cosworth '91
Ford Cortina '66
Ford Focus 2.0 '00
Chevrolet Lumina LE '95&'97
Opel Kadett C Coupe '75
Zündapp M50 '66
Solifer SM '80
Peugeot SV50 Executive '97
Pocket Mini Bike '08
Murray 12ic/38 '95

Vastaa Viestiin