RST ei käy kunnolla

Mallikohtaiset keskustelun aiheet.

Valvoja: CRSC Hallitus

Miksu
Viestit: 215
Liittynyt: Ti Lokakuu 15. 19:40:21 2002
Paikkakunta: Helsinki

RST ei käy kunnolla

Viesti Kirjoittaja Miksu » Ti Kesäkuu 21. 9:56:11 2005

Aamulla töihin lähtiessä pelas vielä hienosti, mutta kehälle päästyä alkoi nykimään ensin vähän ja sitten vähän pahemmin. Jonon pää kun tuli vastaan nii huomasin, ettei käy ollenkaan tyhjää ja röpöttää vaan niinku ei kävis kaikilla pytyillä. Pysähdyin tarkastamaan tulpanjohdot ja muut, mutta ei enää käyntiin millään. Putsasin virranjakajan kannen (oli hapettunut jo parissa viikossa aika pahasti). ALoin sitten epäillä että olisiko virranjakaja päässyt pyörähtämään (en tajunnu merkata oikeaa kohtaa siihen). Käsin sitä ei saanu kyllä liikutettua, mutta ei ollut kovin kireällä ne pultit. Lopulta sain auton taas käyntiin ja kääntelin virranjakajaa auton käydessä, mutta vika ei ollut siinä koska ei käynyt missään asennossa hyvin. Pääsin jatkamaan matkaa vaivoin, kierrokset koko ajan vähintään 2000, että pysyy käynnissä. Sitten kun saa ahtoja vähän nousemaan, niin kiihtyy tasaisesti, mutta tasakaasulla hirveetä nykimistä. Mistä hakea vikaa ensimmäiseksi?

Sine
CRSC hallitusjäsen
Viestit: 6041
Liittynyt: Ke Toukokuu 15. 1:12:37 2002
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sine » Ti Kesäkuu 21. 10:45:54 2005

Bensansuodatin tukossa, tulpat, tulpanjohdot, virranjakan kyljessä oleva HAL-anturi rikki...

Miksu
Viestit: 215
Liittynyt: Ti Lokakuu 15. 19:40:21 2002
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Miksu » Ti Kesäkuu 21. 11:07:12 2005

Sine kirjoitti:Bensansuodatin tukossa, tulpat, tulpanjohdot, virranjakan kyljessä oleva HAL-anturi rikki...
Kaikki noi osat on melko uusia: bensansuodatin ja tulpat n. 1000km ajettu, virranjakaja ja tulpanjohdot hyväkuntoiset myös. Eihän se tosin välttämättä tarkota ettei niissä vois olla vikaa. Täytyy kai alottaa noista tulpista tutkiminen. Se ihmetyttää edelleen kun ahdoilla toimii huomattavasti paremmin kun alipaineella (tasakaasulla). Täytyy tsekata kans se virranjakaja, ettei oo hapettunu. Vissiin päässyt kosteutta sinne kun virranjakajan kannen nastat oli tosiaan hapettunu pahasti.

Sine
CRSC hallitusjäsen
Viestit: 6041
Liittynyt: Ke Toukokuu 15. 1:12:37 2002
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sine » Ti Kesäkuu 21. 11:47:14 2005

Ahtopaineilla sinne laitetaan lisärikastusta, voinee johtua siitä että ahdoilla toimii paremmin.

Voihan siellä olla joku roska bensan seassa ja nyt on suodatin tukossa.

Miksu
Viestit: 215
Liittynyt: Ti Lokakuu 15. 19:40:21 2002
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Miksu » Ti Kesäkuu 21. 12:22:35 2005

Sine kirjoitti:Ahtopaineilla sinne laitetaan lisärikastusta, voinee johtua siitä että ahdoilla toimii paremmin.

Voihan siellä olla joku roska bensan seassa ja nyt on suodatin tukossa.
Joo, mutta eikös se lisärikastus tule myös täyskaasulla? Kone vaan kuulostaa siltä, että vika olis sytkäpuolella. Savuttaa myös aika paljon, kun väkisin pitää kierroksia ylhäällä, joten sekin viittais että bensaa saa riittävästi. Eikö tossa jakajassa oo keskipakovoimalla toimiva säätö? Jos se olis jääny jumiin, ja sen takia toimii vaan yläkierrosalueella.

Arska
Viestit: 3835
Liittynyt: Pe Joulukuu 7. 0:10:35 2001

Viesti Kirjoittaja Arska » Ti Kesäkuu 21. 13:08:30 2005

Ryyppysuutin, lämpöaikakytkin tai näiden virtapiirissä jotain sanomista.
Escort Estate -69 1.6 GT
Cortina -72 1.6 GT
Mondeo -04 2.5

Ilpo
Viestit: 640
Liittynyt: Pe Joulukuu 7. 18:29:33 2001

Viesti Kirjoittaja Ilpo » Ti Kesäkuu 21. 13:32:33 2005

Se RS Turbon ruiskusysteemi on sellainen ettei se tiedä ahtopaineesta mitään. Ainoastaan sytytys säätyy ahtojen mukaan. Vähän tuntuisi siltä että siellä on nyt kaikki rikastukset päällä ja kone käy erittäin rikkaalla. Vika voi olla Arskan mainitsemien osien lisäksi myös lämpöanturissa jonka avulla ruiskuboksi päättelee koneen lämpötilan. Jos ko. anturista on esim. johto poikki luulee boksi koneen olevan täysin kylmä ja laittaa maksimirikastuksen päälle. Tuo anturi on keltaisella liittimellä varustettu imusarjan alapuolella aika hankalassa paikassa. Voit kokeilla myös irrottaa määränjakajan kyljessä olevan paineensäätimen liittimen, tällöin on käytössä perussäätö ilman mitään rikastuksia ja kone toimii jokseenkin normaalisti tasakaasulla. Ahto- ym. rikastukset ovat sitten pois pelistä eli ei kannata kauheasti kiihdytellä jos tuo liitin on irti.
Vihellys Ja Pauke - Virityspaja

_P_
Viestit: 409
Liittynyt: To Toukokuu 9. 15:57:46 2002

Viesti Kirjoittaja _P_ » Ti Kesäkuu 21. 15:08:14 2005

Eikö tossa jakajassa oo keskipakovoimalla toimiva säätö? Jos se olis jääny jumiin, ja sen takia toimii vaan yläkierrosalueella.
Jakajassa itsessään ei oo mitään säätöä, sytkäboksi hoitaa kaiken.

Miksu
Viestit: 215
Liittynyt: Ti Lokakuu 15. 19:40:21 2002
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Miksu » Ti Kesäkuu 21. 15:44:59 2005

_P_ kirjoitti:
Eikö tossa jakajassa oo keskipakovoimalla toimiva säätö? Jos se olis jääny jumiin, ja sen takia toimii vaan yläkierrosalueella.
Jakajassa itsessään ei oo mitään säätöä, sytkäboksi hoitaa kaiken.
Juu, ajattelin vaan, että eikös sellasissa vanhemman mallisissa jakajissa oo joku sellanen säätö, mutta nehän on tietty niitä, mitkä toimii ilman boksia. Kohta näkee, että käykö kylmänä hyvin. Siitähän sit kävis ilmi se että vika on niissä lisärikastuksissa yms.
Eihän se, että pakosarjan ja ahtimen välinen liitos vuotaa, voi mitenkään aiheuttaa tällasta vikaa. Korkeintaan se vaikuttaa siihen että ahdot ei nouse jos pakopaineet karkaa kokonaan ohi? Täytyis hommata tiiviste siihen väliin ja kunnon (kupari?)mutterit kun noi tavalliset näyttää löystyvän kuumuden takia.

Miksu
Viestit: 215
Liittynyt: Ti Lokakuu 15. 19:40:21 2002
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Miksu » Ti Kesäkuu 21. 15:55:45 2005

Ilpo kirjoitti: Jos ko. anturista on esim. johto poikki luulee boksi koneen olevan täysin kylmä ja laittaa maksimirikastuksen päälle. Tuo anturi on keltaisella liittimellä varustettu imusarjan alapuolella aika hankalassa paikassa.
Vika löytyi! Ilpon mainitsema keltainen liitin oli irronnut, koska se on haljennut. Täytyy hommata ehjä liitin siihen. Kiitos kaikille vinkeistä!

Vastaa Viestiin