Viesti
Kirjoittaja Arto65FB » Ke Joulukuu 8. 11:09:50 2004
Nykyisessä laissa ei ole muuten mitään mainintaa ajanhengenmukaisuudesta. Museoautolinjaahan on pyritty joidenkin museuautoihmisten toimesta tiukentamaan.
On ironista, että Suomessa, jossa ei ole omaa laajamittaista autoteollisuutta, pidetään auton laittamista siihen kuntoon kuin se jonkun muun maan autotehtaan linjalta tuli, ainoana näkökulmana museoautoon Suomessa. Älkää käsittäkö väärin, pidän concours-entisöintiä hienona ja kannatettavana asiana ja paljon vaikeampana kuin virittämistä. Minusta olisi hienoa, jos Suomessakin olisi concours-entisöinneille omat kilpailunsa ja palkintonsa. Kenties SA-HK:n pitäisi järjestää omia kilpailuja entisöidyille autoille erilaisine luokkineen.
Entisöinti sellaiseksi kuin auto oli tehtaalta tullessa on kuitenkin vain osa auton elämästä tai auton merkityksestä ihmisen elämässä. Concours-entisöinti on kovin yksipuolinen näkökulma autohistoriaan tai museaalisuuteen. Autohan on auto vasta kun sillä ajetaan ja ajo jättää jälkensä. Museoissa olevat kipot ja kapot ovat nimenomaan käytettyjä käyttöesineitä kuvaamaan historiaa eivätkä ne useinkaan ole "lähes sellaisia kuin kuin ne valmistuslinjalta tullessaan ovat olleet" vaan sellaisia kuin käytön jäljiltä ovat.
Brittein saarilla tuntuu olevan huomattavasti leppoisampi lähestymistapa. Siellä käytetään paljon classic-termiä. Classic on yllättävän laaja käsite. Tuntuu jopa siltä, että esim. Practical Classic käyttää classic-termiä siten, että jos noin 80 prosenttia ihmisistä ei kuvittelisi ajavansa jatkuvasti työmatkoja jollain tietyllä autolla, niin sitten kyseinen auto on classic. Britit myös kisaavat aivan surutta historiallisilla kilpureillaan ja niihin vaihdetaan voimansiirtoa milloin mistäkin autosta ja silti autoon suhtaudutaan kunnioittavasti. Ja mikä on himoittu Shelby Cobra, ellei moottorinvaihdon kokenut AC, onko se pilattu hotrotattu AC vai aikansa nopein sarjatuotantoauto.
Nordiska Museet Tukholmassa piti jokunen vuosi sitten Bilen-näyttelyn, jossa concours-entisöinti oli vain yksi näkökulma autoon raggarirassien, ralliautojen ja autottomuuden lisäksi. Muutama vuosi sitten olin Society of Automotive Historians -kokouksessa Petersenin Automuseossa. Suurin osa kokouksen osanottajista oli erittäin kiinnostunut museon silloisesta erikoisnäyttelystä: chicanojen Lowrider-autot. Yhtäkään niistä autoista ei voisi katsastaa Suomessa puhumattakaan mistään museoautokatsastuksesta, silti ne olivat automuseossa. Automuseoon kuuluu siis muitakin kuin Suomen museoautokatsastuksen läpäisevät autot. Olen ilolla ollut lukevinani esim. Mobilistista aina silloin tällöin tätä laajempaa näkökulmaa vanhempiin autoihin, jota kutsuttakoon vaikka vanha-autoharrastukseksi. Sen sijaan, että museoautokriteerejä tiukennettaisiin, niitä pitäisi löysentää ja nähdä concours-entisöinti yhtenä vanha-autoharrastuksena alalajina.
Harrasteautoilu sisältää muutakin kuin museoautojen tai edes vanhojen autojen harrastusta mutta ei kannattane hajottaa autoharrastajia jyrkkiin rintamalinjoihin, jolloin edunvalvonta jää hajanaiseksi. Autoilun vastustajista löytyy monia, joiden mielestä vanhat ja uudetkin käyttö- ja harrasteautot pitäisi takoa polkupyöriksi ja he haluavat kitkeä kaiken positiivisen suhtautumisen autoihin ja mielellään käyttävät harrastajien hajanaisuutta hyväkseen jakamalla taistelun osarintamiin. Ovatkohan museoautolinjan tiukentajat varmoja siitä, ettei heitä käytetä hyväksi ensin ylentämällä heidät parempaan kastiin, jotta ovat hiljaa, kun muu harrasteautoilu tehdään mahdottomaksi. Jos autoharrastus loppuu, niin seuraavaksi loppuu myös museoautoharrastus.