FORD: Fordin maailmanuutuudet esillä Geneven autonäyttelyssä
Kovasti on jutun mukaan testiä ajettu, kun kerta on testattu yli 5 000 kilometriä pelkästään Saksan Nürburgring Nordschleifessa. Tästä voisi kuvitella ajettavuuden olevan vähintääkin kunnossa. Ilmeisesti Fordilla on tehty linjaus, että mitään ei tuoda keskeneräisenä markkinoille. Jotain on siis opittu menneisyydestä. ST-mallista on tihkunut tietoja ja salakuvia pitkän aikaa ja nyt se sitten vihdoin julkistettiin. Sen mitä olen Fiestalla ajellut, niin olen tykännyt siitä paljon. Mutta, kun se ei ole kulkenut oikein kunnolla mihinkään, niin nyt tulee siihen vihdoin korjaus.
Linkki Top Gearin sivulla olevaan juttuun.
Muotoilusta voi olla montaa mieltä, mutta itse en tykkää yhtään keulan Ford merkin pienenemisestä...
2013 Ford Fiesta ST delivers a pint-sized punch
Pakollisen faceliftin aika oli lienee nyt ja keulassa on uuden Mondeon sukunäköä vahvasti nähtävissä.
Samalla kun Suomen ja Saksan katsastustilastoista ei ole muuta kuin hyvää kerrottavaa (Ford hakkasi luotettavuudessa Toyotan!), niin voittajatiimillä vaikuttaisi olevan pullat hyvin uunissa. Kaiken lisäksi nämä on uutisoitu hyvin näkyvästi iltapäivälehtiä myöten. Näiden lehtijuttujen mainosarvoa Fordin hyvästä luotettavuudesta ei voi rahassa mitata

Voi kun tulisi vielä raju katu RS-malli, mutta se on jo liikaa toivottu. Sitä ei nimittäin ole ilmeisesti tulossa. Fordin UK dealereiltä oli kyselty asiasta ja ei kuulemma menisi tarpeeksi hyvin kaupaksi, joten Fiesta RS WRC tulee elämään vain rallipoluilla (ja muistoissa). Eri lähteistä luetun mukaan ilmeisesti suunnitelmat ST:täkin rajummasta mallista olivat jo olemassa/testissä, mutta dealereiltä saatu palaute pysäytti tämän mallin markkinoille tulon. Kiitos

Lisäksi tässä artikkelissa itse Jost Capito kertoo Fiestan ja Focuksen olen liian lähellä toisiaan olevia automalleja ja täten mahdolliset RS-mallit söisivät toistensa markkinoita, joten näin se menee. Samaisessa jutussa Jost painottaa "jokaisen voimamallin on tehtävä voittoa", joten Fordin urheilumallien määrän tulevaisuus menee mielenkiintoiseksi. Toivottavasti niitä tulee olemaan monta. Samaisessa jutussa sivutaan myös Ford GT:n mahdollista seuraajaa. Hänen mielestään "tällä hetkellä ei ole oikea aika sellaiselle autolle".
Focus RS:n uusimmat juorut ja spekulaatiot löytyvät täältä.