Blogi

Mitä 25 eurolla sai kaudella 2019?

Mitä 25 eurolla sai kaudella 2019?

Kerhomme vuotuinen jäsenmaksu on jo pitkään ollut 25€. Kannattaako maksu maksaa? Onko se liian suuri? Pieni? Sopiva? – Mitä jäsenmaksua vastaan oikeastaan saa? Tässä lyhyt katsaus menneen kauden 2019 jäsentapahtumiin, tapahtumiin jotka tuo 25€ suuruinen jäsenmaksu kattaa.

Ratapäivät
Jäsentapahtumista suurimman suosion, jäsenten osallistujamäärän perusteella, on saavuttanut klubin järjestämät ratapäivät. Kuluneen kauden aikana järjestettiin kahdet omat ratapäivät Ahvenistolla sekä lisäksi klubin jäsenet saivat osallistua Volvo Racing Club Finlandin ja Mustang Owners Club Finlandin järjestämille ratapäiville Ahvenistolla sekä Pesämäen moottoriradalla. Kaiken kaikkiaan kerhon jäsenillä on ollut mahdollisuus osallistua viisille ratapäiville kauden 2019 aikana. Legendaarisille CRSCn järjestämille FoMoCo-ratapäiville osallistu tänä vuonna lähes 200 autokuntaa.

FHRA Cruising Pre-partyt
Iso osa kerhotoiminnasta perustuu jäsenien yhteensaattamiseen oli se sitten ratapäiville, sauna-iltoihin tai esim. paikallismiitteihin. Alkuvuodesta 2019 CRSC päätti liittyä osaksi Finish Hot rod Associationia (FHRA ry.) tarjotakseen jäsenille enemmän aktiviteettia ja parempia jäsenetuja. FHRA on järjestänyt tänäkin vuonna Cruising Pre-Party -tapahtumia Malmin Lentokentällä joka kuun ensimmäinen perjantai. FHRAn jäsekerhona CRSC.lle koitui mahdollisuus omaan kerhoparkkiin tapahtuman aikana. CRSCn liput ovatkin ahkerasti liehuneet jokaisten Cruising-iltamien yhteydessä ja huolimatta hieman haastavasta ajankohdasta (pe kl 17-20) on ollut ilo nähdä, että myös CRSCn jäsenet löysivät kauden mittaan tiensä tapahtumaan.

Summer Run – Ajelupäivät
Autoharrastamisen suola meille monelle on itse ajaminen. Klubin alkuperäisjäsenen ja perustajan Harri Salon alunperin lanseerama konsepti Summer Run -ajelupäivä järjestettiin Harrin toimesta tänäkin kesänä. Reitiksi valikoitui Lahti-Heinola-Voikosken automuseo-Orilampi-Kouvola-Kymiring-Lahti. Lue Harrin artikkeli ajelupäivästä täältä.

Dyno-päivät
Monelle Ford-harrastajalle yksi keskeisimpiä asioita auton rakentamisessa on suuremman moottoritehon saavuttaminen. Välillä se onnistuu välillä ei. Oman auton teholukemia pääsi mittaamaan rullille SS-Motorsin dynossa. Teholukemat vaihtelivat 43 ja kunnioitettavan 587hv välillä. Tapahtuma oli avoin kaikille klubilaisille. Mittauksen suorittaneilta autoilta perittiin nimellinen mittausmaksu.

Kauden päättäjäiset ja pikkujoulut
Lokakuussa järjestettiin Season Ender, kauden päättäjäistapahtuma, jonka aikana käytiin ajamassa kartingia Pirkanmaalla Motorspace -areenalla. Itse illanvietto ja yöpyminen tapahtui Apianlahti Camping -leirintä-alueella. Joulukuussa paketoidaan kausi viettämällä jo legendaarisiksi muodostuneita CRSCn etelän jaoston pikkujouluja. Tervetuloa mukaan!

Tulevaa kautta odotellessa on hyvä miettiä mitä muuta kerholaisille voitaisiin järjestää. Kiitos kuluneesta kaudesta!

Kauden 2019 ensimmäinen ajelupäivä – CRSC Summer Run vol.1

Kauden 2019 ensimmäinen ajelupäivä – CRSC Summer Run vol.1

Teksti: Harri Salo, Kuvat: Harri Salo

CRSC:n 2019 Summer Run Vol.1 starttasi lauantaina 6.7. klo 10 Lahdesta Ace Cornerin pihasta. Mukaan tuli mukavat 15 autokuntaa ja yhteensä 23 henkeä.

Alkumatka sujui mukavassa pilvipoutaisessa säässä vanhaa tietä Heinolan satamaan. Heinolasta matka jatkui melko huonokuntoista Voikoskentietä Voikosken automuseolle. Museolla nautittiin kahvit ja opastettu museokierros tutustuen Palmbergin suvun ja Woikosken tehtaan historiaan liittyviin autoihin. Kilpa-autojen joukossa oli ratakireä BDA-Escort, joka oli tietysti näyttelyn helmi!

Parinkymmen minuutin ajon jälkeen Ford-letka rantautui Orilammen majalle, jossa nautittiin noheva, mutta hiukan hintava Buffet-lounas. Orilammilta ajo jatkui sadekuurojen saattelemana Korian ABC:n kautta Kymiringille. Kymiringin tulevalla katsomoalueella ihmeteltiin rakennushankkeen valtavaa kokoa ja radan uutta asfalttia. Myös kanttareiden tekeminen oli alkanut. Reilun kuukauden päästä radalla pitäis olla moottoripyörien ensimmäiset harjoitukset.

Kymiringiltä matka jatkui Nastolan ja Villähteen kautta Lahteen ja siellä sataman kautta kotiuduttaaiin takaisin aurinkoiseen Ace Cornerin pihaan klo 19. Yhtään teknistä vikaa ei letkan Fordeista raportoitu, jopa 40-vuotias Capri jaksoi matkan ongelmitta. Mittariin kertyi reilut 200km.

Kauimmaiset osallistujat olivat Jyväskylästä ja Turusta, joten heille ajopäivään tuli pituutta reilut 14 tuntia! Hatunnosto pitkänmatkalaisille! Päivän aikana vaihdettiin Ford-tietoutta ja tarjottiin kavereille henkistä vertaistukea Ford-kärsimyksissä. Muutama uusi tuttavuus tuli varmasti kaikille!

Harri Salon tekemä video päivän tapahtumista.
Miksi käydä keskustelua SOMEn sijaan keskustelufoorumilla?

Miksi käydä keskustelua SOMEn sijaan keskustelufoorumilla?

Vuonna 2002 kun Cosworth & RS Club Finland ry perustettin ei ollut Facebookkia,  Instagramia, Whatsappia tai edes Tapatalkia – oli CRSC keskustelufoorumi. Elettiin aikaa, jolloin Cossu Sierrat ja Escortit olivat ”kuuminta hottia” – kerhon jäsenet janosivat näihin autoihin liittyvää tietoa. Ensisijaisena tiedonjakokanavana, tapahtumien ja tapaamisten sopimispaikkana ja tutustumisalustana toimi CRSCn foorumi. Vuosien varrella foorumille on kertynyt valtava määrä tietoa, joka edelleenkin on luettavissa.

SOMEn ja uusien viestintä-alustojen myötä keskustelut ovat ajautuneet perinteisiltä Internetin keskustelufoorumeilta enemmän SOMEn puolelle Facebooking ja Whatsapin kaltaisiin sovelluksiin. Viestejä ja kuvia virtaa ruudullamme moninkertainen määrä verrattuna 10-20 vuoden takaisiin hetkiin. Hyvin harvaan näistä kuvista ja viesteistä palaamme jälkikäteen. Ja vaikka haluaisimmekin löytää FB:ssa tai WA:ssa näkemämme kuvan tai viestin se on monesti haastavaa.

Perinteisen keskustelufoorumin etu onkin siinä, että tieto on paremmin kategorisoitu ja järjestelmällisemmin tallennettu verrattuna esim. Facebookkiin tai Whatsappiin. Lisäksi tiedon säilyvyys tulevaisuuden käyttäjille ja uusille innokkaille autoharrastajille on aivan toista luokkaa.

CRSCn keskustelufoorumi on avoin kaikille. Tervetuloa mukaan!

CRSCstä FHRAn jäsenkerho!

CRSCstä FHRAn jäsenkerho!

Finnish Hot Rod Accosiation ry eli tuttavallisemmin FHRA tai ”Fyyra” on suomalainen harrasteajoneuvojärjestö, joka toimii kattojärjestönä usealle suomalaiselle autokerholle. Kerhon alaisuudessa on erityisesti amerikanauto- sekä hot rod -kerhoja. FHRAlla on jo pitkähköt perinteet, sillä se on toiminut jo vuodesta 1972 asti. Kiihdytystapahtumien ja joka kuukausi järjestettävien pre-cruisingien lisäksi FHRA järjestää American Car Show tapahtumaa, jonka ajankohta on vakioitunut pääsiäiseksi. FHRA tarjoaa jäsenkerhoilleen ja jäsenille erinäisiä etuja ja ennenkaikkea mahdollisuuden osallistua sen järjestämiin tapahtumiin ympäri vuoden.

Cosworth & RS Club Finland ry liittyi hiljattain FHRAn yhdistysjäseneksi tarjotakseen jäsenilleen mahdollisuuden osallistua FHRAn alaiseen toimintaan ympäri Suomen sekä tarjotakseen jäsenilleen enemmän laadukkaita tapahtumia. FHRAn toiminta perustuu jäsenkerhojen tekemään yhteistyöhön, joten tapahtumien järjestämiseen osallistuvilla jäsenillä on mainio tilaisuus tutustua myös muiden autokerhojen jäseniin.

Mitä FHRA yhdistysjäsenenä oleminen tarkoittaa?

FHRAn yhdistysjäsenenä CRSC tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden osallistua FHRAn alaisten tapahtumien kuten kadunmiehen kiihdytyskisojen, cruisingien ja messujen järjestämiseen. Kaikki tämä perustuu vapaa-ehtoisuuteen, joten toivommekin jäsentemme osallistuvan aktiivisesti tapahtumien järjestämiseen.

CRSCn jäsenillä on mahdollisuus liittyä FHRAn yhdistysjäsenen henkilöjäseneksi 10 Euron hintaan (norm. 25€), jolloin pääsee nauttimaan FHRAn tarjoamista jäseneduista. Mainittakoon vielä, että FHRA tarjoaa jäsenilleen 70€ hintaan (norm. 140€) museoajoneuvojen tarkastuksia. FHRAn omilla Internet-sivuilla on kattavammin tietoa yhdistyksen toiminnasta ja sen järjestämistä tapahtumista.

Keskustelufoorumin tekniikka-osio – Nyt avoin kaikille!

Keskustelufoorumin tekniikka-osio – Nyt avoin kaikille!

Kerhomme keskustelufoorumin tekniikka-osio on ollut aina pelkästään jäsenillemme avoin. Mutta koska uskomme avoimuuteen ja haluamme varmistaa, että kuluneen 19 vuoden aikana kertynyt osaaminen välittyy eteenpäin, olemme päättäneet avata tekniikkaosion kaikille. Uskomme tämän lisäävän tiedon määrää keskustelufoorumilla ja kehittävän kerhon toimintaa. Foorumilla säilyy edelleen jäsenosio, johon vaaditaan kerhon jäsenyys. Tämä alue sisältää mm. ”Jäsenten projektit”, joka onkin nykyään yksi foorumin suosituimmista keskustelualueista. Tervetuloa mukaan!

http://www.cosworthrsclub.com/keskustelu/

Uusi Focus ST ja RS:stä tuttu moottori!

Uusi Focus ST ja RS:stä tuttu moottori!

Ford julkaisi helmikuussa ensimmäiset tiedotteet uudesta, vuoden 2019, Focus ST:stä. Kiinnostavan tästä uutuudesta tekee sen konepellin alla kehräävä, viimeisimmästä RS Focusesta tuttu, 2.3l Ecoboost moottori. Ihan Focus RS:n teholukemiin ei uuden ST:n kohdalla päästä, mutta kunnioitettavat 280hv / 420Nm ovat enemmän mitä ST:n kohdalla on koskaa aikaisemmin totuttu näkemään. Diesel vaihtoehtona Ford tarjoaa 190hv / 400Nm kehittävän 2.0l EcoBlue moottorin.

Uusi Focus ST on varustettu tutulla 6-lovisella vaihteistolla ja uuden Mustangin yhteydessä esitelty ”Rev-matching” teknologia on tuotu myös ST:hen. Tämä mahdollistaa sujuvamman vaihteiden vaihdon vaihdettaessa isommalta pienemmälle vaihteelle. Vaidettaessa vaihdetta moottorin kierrosluku synkronoidaan vaihteiston pyörintänopeuden kanssa, jolloin vaihtotapahtumasta tulee sujuvaa ja myös mukavan kuuloista.

Tähän autoon on paketoitu useita mielenkiintoisia teknologioita kuten Borg Warnerin eLSD, tasauspyörästön ”lukko” jonka huhutaan olevan tarkempi kuin perinteisen mekaanisen version. EPAS, sähköisesti tehostettu ohjaus (vain 2 kierrosta ”tapista tappiin”). Nämä ja monet muut aikamme modernit ratkaisut tekevät tästä autosta varmasti hienon ajettavan. Jäämme innolla odottamaan ensimmäisiä Suomeen saapuvia yksilöitä.


Ken Blockin Escort Cosworth 2.0

Ken Blockin Escort Cosworth 2.0

Ken Block on tunnettu reippaasta sivuluisustaan ja Gymkhana ajovideoistaan, joita on tähän mennessä tehty kaiken kaikkiaan jo kymmenen kappaletta. Kenin sydän sykkii Fordeille ja niitä hänellä riittää. Yllä näkyvä Escort Cosworth rakennettiin hänen tiiminsä toimesta rallikäyttöön. Valitettavasti kyseinen auto syttyi palamaan kilpailun aikana ja kunnolla syttyikin. Vauriot olivat rajut. Onnettomuuden jälkeen Block twiittasi:

Block ei jäänyt kuitenkaan tuleen makaamaan. Helmikuussa 2019 hän julkaisi ensimmäisen viestin koskien uutta Escort Cosworth versio 2.0:aa. Tänään julkaistiin video brittiläiseltä MDV pajalta ja ensimmäisista ajometreistä uudella Cossu Escolla.

Uusiutuneet kotisivut

Uusiutuneet kotisivut

Cosworth & RS Clubin kotisivut olivat jo eläneet oman aikansa ja palvelleet hyvin käyttötarkoituksensa mukaisesti. Internet-sivut päivitettiin, jotta saimme käyttöömme modernit työkalut sisällön tuottamiseen. Tämä mahdollistaa monipuolisemman sisällön julkaisun ja toivottavasti näin ollen palvelee paremmin clubin jäseniä ja auttaa tiedon julkaisussa.